✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI
Terveisiä jokivarresta! Kuten kaikkialla muuallakin, täällä on läkähdyttävän kuumaa, ollut jo tovin. Olen ruskettunut, vaikka olen pysytellyt enimmäkseen varjossa. Talviturkinkin olen heittänyt, uinut jopa useamman kerran. Siis minä, vilukissa, joka viimeksi uin näissä pohjoisen viileissä vesissä kun olin viisitoistavuotias. Helle ajaa ihmisen kaikenlaiseen hullutteluun. Koirat torkkuvat pihalla, päivät ovat pitkät ja venyvät. Aurinko lämmittää iltaan asti, kymmeneltäkin on vielä hiki.
On ollut tarkoitus näiden viikkojen aikana edistää talon kunnostustöitä, mutta kolmenkymmenenkahden asteen helteessä on vähän vaikea motivoida itsensä purkamaan pinkopahveja huoneissa, joiden ikkunat ovat niin lahot, ettei niitä saa auki. Ilma seisoo sakeana, pöly kieppuu valoa vasten. Kaikki vaatteet ovat liikaa, vasara liukuu hikisissä kämmenissä. Päätimme, että parempi ottaa nyt ihan hissuksiin, katsella ja suunnitella. Tehdä pieniä ja sopivankokoisia asioita, ja tarttua niihin isoihin sitten kun uuvuttavin kuumuus on ohi.
On ollut myös tarkoitus purkaa kevään mittaan otettuja kuvia hirsitaloprojektimme ensimmäisistä päivistä, mutta on ollut niin kuuma, etten ole jaksanut sitäkään. Istua nyt tällä säällä pirtin pöydän äärellä penkomassa kovalevyä ja muistelemassa hetkiä kun huhkimme villapaidoissamme 15-tuntisia työpäiviä talon tyhjentämiseksi tarpeettomasta tavarasta? Ei kiitos, palataan niihin tunnelmiin kun vähän viilenee ja villapaidat alkavat taas kiinnostaa. On yö ja kirjoitan tätä paraikaa pelkissä pikkuhousuissa.
Helteeseen tottuu, alkaa elää sen raukeassa rytmissä. Päivät kuluvat varjopaikkoja etsien, vesimelonia ja mansikoita syöden. kaikki on tehtävä hitaasti. Kun mihinkään muuhun ei pysty, lähdemme rannalle: joen varrella tuulee edes vähän.
Iltaisin tekee mieli valvoa pitkään, koska silloin ei ihan yhtä tukahduttavan kuuma. Selaamme lehtiä, puuhastelemme, availemme laatikoita. Katsomme leffoja, joihin emme jaksa keskittyä, kaadamme viinilaseja, joita emme jaksa juoda loppuun. Ihot ovat nahkeat eikä sänky houkuta, sitäpaitsi lusikassa nukkumista on vältettävä kaikin keinoin. Onneksi toimme kotoa tänne vanhan superleveän sänkymme, joka lähti pois uuden tieltä viime keväänä.
Aamuisin herää ensimmäisen kerran kuuden maissa siihen, että joku helvetin lintu pojottaa hereillä ja huutelee ikkunan alla asioitaan. Ja siihen, että on kuuma, vaikka pirtin ikkunat ovat auki ja pimennysverhot kiinni, eikä mistään tule viiruakaan valoa. Kahdeksaan mennessä voi luovuttaa ja nousta keittämään kahvia – muutkin linnut ovat heränneet eikä nukkumisesta tule muutenkaan enää mitään. Lämpö työntyy hirsitalon hengittävien seinien läpi, ikkunoista, ovien alta, tiivistyy iholle kosteudeksi, joka valuu pitkin kylkiä. Nukumme ilman peittoa pelkillä pussilakanoilla, silti ne on aamuun mennessä potkittu lattialle.
Rakastan lämpöä. Tukaliksi yltyneistä lämpötiloista huolimatta olen iloinnut näistä päivistä ja nauttinut joka solullani 23-asteisesta Tornionjoesta ja kuumista illoista, kun ulkona on saanut heilua pikkutunneille asti hellemekossa. Samaan aikaan huolestuttaa: jääkö meiltä nyt näkemättä jotain tärkeää? Keskitymmekö vääriin asioihin, kuten kaupoista loppuunmyytyihin tuulettimiin ja viilentäviin smoothieohjeisiin, kun pitäisi miettiä mistä tämä helleaalto kertoo? Ristiriidat repivät auringon lasta, itsekkäästi en tahtoisi luopua tästä trooppisesta lämmöstä, mutta samaan aikaan en halua, että planeettamme kiehuu yhtään enempää. En tiedä mitä tekisin, joten keskityn mehiläisiin: kokoan niille vanhoihin ruukkuihin niittykukkia ja levitän niitä pitkin pihaa, jätän nurmikon ajamatta että apilat saisivat kasvaa, sirottelen sinne sun tänne pieniin vateihin sekoitettua sokerivettä. Ilahdun jokaisesta villeihin kimppuihini eksyneestä mehiläisestä, tänään niitä oli kaksi ja juttelin niille kaikenlaista. Toivon, että mies tuntee minut jo tarpeeksi hyvin ollakseen kuin ei olisikaan.
Mehiläistarjoilun ohessa olemme tehneet kaikkea muutakin pientä ja keskikokoista. Penkoneet vinttiä ja tutkineet pihapiiriä, jossa koluttavia nurkkia riittää: on vanha lato, navetta ja riihi (tallista ei ole enää kuin luhistuneet laudat jäljellä). Keitelleet uusia perunoita, seuranneet viinimarjojen kypsymistä. Tyhjentäneet vuosia varaston virkaa toimittaneen saunan ja vihkineet sen takaisin käyttöön, mistä uskon saunan olevan yhtä mielissään kuin me. Viettäneet aikaa ja vetelehtineet, mutta aika vähän – olin ajatellut että täällä ehtisin vain lojua viltin päällä ja lukea kirjoja, mutta en sitten kuitenkaan ole malttanut kauheasti olla paikoillani, kun on niin paljon kaikkea. Retki hillasuolle oli tietysti urotekojen uroteko, olen vieläkin ylpeä meistä ja syön tyytyväisenä itsetekemääni hilloa joka päivä.
Olemme uittaneet koiria, jolla tarkoitan, että Luna-koira ui ja Juno-koira kahisee kaislikossa kuin rantakäärme, maistelee lehmänsontaa ja kirmaa hiekalla kärpästen perässä. Mitä näitä nyt on, asioita joilla neropattikoira voi tehdä omistajansa ylpeäksi. Hyvä, että molemmat koirat nauttivat rannasta omalla tavallaan. Ainoa asia, jota Luna rakastaa enemmän kuin vettä, on kepit – ja mikä riemu syntyy siitä, kun nämä yhdistetään! Arviolta kolmannes päivistämme on kulunut heitellen keppejä jokeen. Eli Lunan mielestä ei ollenkaan tarpeeksi paljon.
Olemme toki henganneet myös isolla kirkolla. Marketissa tutkimassa porolaareja, rautakaupassa, sekatavarakaupasta josta saa ämpäreitä, halpoja porakoneita, päiväpeittoja ja hyttysmyrkkyä. Tänään vierailimme kirkonkylän kierrätyskeskuksessa ja ostimme työhaalarin, sillä ennen kuin täällä pääsee käsiksi varsinaisiin pihatöihin, pitää raivata puskakaupalla aikuisen ihmisen korkuisia nokkospuskia ja etsiä se piha niiden alta. Haalistunut maastokuvioillinen haalari maksoi euron, oli mielestämme kohtuuhintainen. Emme ole ajatelleet vielä testata sitä, syssymmällä sitten. Nyt istutaan kuistin portailla, syödään kypsiä persikoita niin että mehu valuu suupieliä pitkin ja ihmetellään tätä kaikkea.
Elämä on solahtanut täällä omiin uomiinsa. Kalenterin sijaan aurinko määrittelee rytmin. Lapin luonto, joka tavallisesti kohisee ympärillä, on kuumuuden takia tavallista hiljaisempi, vai onko siitä vain niin kauan etten enää muista millaista täällä on kesäisin? Mutta illan tullen eläimet heräävät, kuulen niiden risahdukset metsän reunassa. Yksi ilta näin kun kettu jolkotteli pellon poikki, sillä ei ollut kiire mihinkään. Toisena iltana pihan yli porhalsi pöllö.
Olen tänään ajatellut asioita kuten kannonjyrsintää, talon maalipinnan soodapuhaltamista ja sitä kuinka iso homma olisi purkaa romahduspisteessä oleva lato ja siirtää sen tilalle hirrestä rakennettu riihi. En ole peseytynyt yli viikkoon muualla kuin joessa tai saunassa. En tiedä missä meikkipussini on. Olen hukannut höyläni ja olen kaikkialta ihanan pörheä. On vaikeuksia muistaa viikonpäivää, kellonaika ei kiinnosta pätkääkään. Arkeemme liittyvät asiat, kuten palaverit, kirjanpito tai Helsingin kodissa alkava remontti tuntuvat tällä hetkellä todella kaukaisilta.
Meillä on käynyt myös ensimmäiset kesävieraat! Se on saavutus ottaen huomioon, että talo sijaitsee todella kaukana kaikesta, melkein tuhannen kilometrin päässä omasta arjestamme. Helsingissä asuva veljeni ajoi tänne ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Seuraavaksi vierashuoneeseen muutti niinikään Helsingistä Lapin-kiertueelle lähtenyt ystävä, jonka haimme Rovaniemeltä. Ja kun hän lähti, tuli tilalle seuraava, pikkuserkku joka tuntuu enemmän sisarukselta kuin kaukaiselta sukulaiselta. Hän pääsi ihan bussilla melkein perille, kävimme noukkimassa hänet valtatien varrelta bussipysäkiltä ja lähdimme tietysti heti Ruotsiin ruokaostoksille, koska mitä muutakaan täällä tehdään, kun tulee kesävieraita?
Ja toki minulla on täällä muutama vanha ystävä, hekin ovat muuttaneet muualle jo kauan sitten, mutta palaavat kesäisin pohjoiseen lomanviettoon. Niinpä mekin näemme nyt täällä Helsingin kotien ja kahviloiden sijaan, vaikka he eivät olleet aluksi uskoa silmiään: minä näillä leveysasteilla, kaikkien niiden vuosien jälkeen, kun yritin pysyä pohjoisesta mahdollisimman kaukana. Mutta sellaista se on, asiat muuttuvat ja kun ne muuttuvat, se voi tapahtua nopeammin kuin kukaan olisi arvannut. Ehkä asiat ovat kypsyneet minussa jossain niin syvällä, etten ole itsekään sitä huomannut kuin vasta nyt.
Heinäkuu on mennyt aika lailla lomaillessa, vaikka ei meillä yrittäjinä mitään virallista lomaa olekaan. Sähköposteja on täytynyt pitää (sivu)silmällä, muutamia projekteja edistää. Ja toki tämä blogi on päivittynyt puolilomalaisen laiskaan tahtiin. Se lähtee kiihtymään kohti loppukesää, mutta nämä dediksettömät viikot ovat olleet ihania ja tarpeellisia. On tehnyt hyvää, että aika on kulunut enimmäkseen ihan muualla kuin tietokoneen äärellä. Täytyy vaan toivoa, että lämmön sulattamat aivot heräävät sitten kun työt käynnistyvät kunnolla.
Pian tämä pieneltä ikuisuudelta tuntunut Lappi-loma loppuu ja palaamme ainakin hetkeksi arkeen, mutta ei ihan vielä. Vielä muutamia kuumia aamuja ja hikisiä öitä, heräämistä lintuihin ja kärpäsiin, kahvintuoksu vanhan talon keittiössä. Haluan pitää kiinni tästä kaikesta niin kauan kuin sitä vielä jatkuu.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
0pttjd
Nämä Lappi-sarjan tekstit ovat parempaa kuin jopa mäykkypostaukset tällä hetkellä. Toi paikka ja tapa, jolla siitä kirjoitat. Ah.
Vakio-Julia! ♥ ♥ ♥
“Samaan aikaan huolestuttaa: jääkö meiltä nyt näkemättä jotain tärkeää? Keskitymmekö vääriin asioihin, kuten kaupoista loppuunmyytyihin tuulettimiin ja viilentäviin smoothieohjeisiin, kun pitäisi miettiä mistä tämä helleaalto kertoo? Ristiriidat repivät auringon lasta, itsekkäästi en tahtoisi luopua tästä trooppisesta lämmöstä, mutta samaan aikaan en halua, että planeettamme kiehuu yhtään enempää. En tiedä mitä tekisin, joten keskityn mehiläisiin”
Mehiläisiin keskittyminen on kieltämättä helpompaa kuin miettiä sitä, mistä helleaalto kertoo. Vähän tekopyhältä kyllä tuntuu tuo “huolestumisesi” samaan aikaan kun olette (ainakin olleet) Momondo-lähettiläitä eli oikein markkinoimalla markkinoineet matkustamista. Kukaan ei ole täydellinen ja ymmärrän ahdistuksesi, mutta varmasti ymmärrät myös sen, että näin lukijana olen edelleen kiinnostunut siitä postauksesta, jonka piti käsitellä lentopäästöjä ja ajatuksianne siihen liittyen. Jos et halua käsitellä aihetta, älä käsittele, mutta älä myöskään lupaile turhia ja maalaa itsestäsi kuvaa ihmisenä, joka haluaa pelastaa maapallon samaan aikaan kun lennät ympäri maailmaa. Ei ole vaikeaa selvittää, millaisilla teoilla ei ainakaan itse kiihdytä ilmastonmuutosta. Yksi niistä ei ainakaan ole Momondo-lähettiläänä oleminen.
Hei ihmettelevä,
en kyllä yritä tässä maalata itsestäni minkäänlaista kuvaa maailman pelastajana, vaan yritän hahmottaa valtavankokoista ja monimutkaista aihetta, johon ei ole olemassa mitään helppoja vastauksia.
Lentopäästöjuttu viipyy, koska pureskelen yhä suhtautumistani asiaan. Kun muutenkin jokainen sanani ja ajatukseni raadellaan riekaleiksi, ymmärretään tahallaan väärin ja väännetään joksikin ihan toiseksi, en halua päästää varsinkaan näin arasta aiheesta ilmoille puolikkaita ajatuksia, joita en ole ehtinyt ajatella loppuun asti. Juttu on tulossa, en tiedä vielä milloin. Sitten kun se on valmis.
Olisihan se kiva, jos ilmapiiri olisi rakentava, keskusteluun kannustava, keskeneräisyyttä ymmärtävä ja epätäydellisyyttä salliva. Jostain syystä vaihtoehdot ovat tällä hetkellä se, että joko omistat koko elämäsi vastuullisten valintojen tekemiseen ihan vaan esimerkkinä kaikille muille (joiden ei tarvitse tehdä samaa, koska eivät ole bloggaajia) tai sitten olet tekopyhä lässyttäjä, joka yrittää henkilöbrändätä itsestään maailmanpelastajaa puhumalla mehiläisistä.
Momondo-lähettilään työstämme sen verran, että se koski vuotta 2017 ja viimeisin siihen liittyvä matkamme toteutettiin viime tammikuussa (piti alunperin olla syksyllä 2017, mutta aikataulut eivät natsanneet). Paljon on vielä julkaisemattomia matkajuttuja, mutta uusia reissuja ei ole tällä hetkellä suunnitteilla emmekä ole muutenkaan “lennelleet ympäri maailmaa” kuukausiin.
Nämä lämpötilat ovat Lapissa niin harvinaista herkkua, että niistä kannattaa nauttia. Remppa odottaa kyllä. Tosi mielenkiintoinen projekti!
Just näin! Ihanaa, että kiinnostaa xx
Pitkästä aikaa luen blogiasi, ihana Stella taas!
Tervetuloa takaisin ♥
Jostain syystä tämän stoorin seuraaminen kiehtoo minuakin enemmän kuin mikään tarina pitkään pitkään aikaan. Pohjana varmaan oma lapsuus Rovaniemellä mutta myös se, että toi Tornionjokilaakso on niin kiehtovaa aluetta Suomen historiassa. Tornion kautta salakuljetettiin tavaraa Suomen puolelle ensimmäisen maailmansodan aikana ja siihen liittyviä tarinoita on jännää lukea. Myöskin tuolta alueelta on lähedetty isoin määrin Amerikkaan töihin, suurin osa jäi sille tielle, jotkut palasivat. Lapin sodan loppuvaiheissa tapahtui kaikkea surullista, oli suoranaista nälänhätää lapsiperheissä ja perheitä lähetettiin Ruotsin puolelle asumaan ja saamaan ruokaa, jotkut silti kuolivat nälän aiheuttamiin tauteihin. Mutta ehkä enemmän kuin mikään historia niin toi talonne ja maisemien kauneus ovat niin mahtavia kuvissa, että koko projektia on ihana seurata. Tulee vaan mieleen että miten sieltä malttaa tulla ollenkaan pois vai malttaako? Itse vietin juuri aikaa Kainuussa ja vaikka kesä on kaunis joka paikassa, niin kyllä pohjoisen valoisat kesäyöt sekoittavat pään ja unirytmin.
Kaunis teksti!
Miksi sulla muuten lukee linkedinissä että olet kirjallisuuden lisensiaatti? Oletko tosiaan? Mielenkiinnosta vaan :D
Hahahaha! En tosiaan ole enkä tiedä miksi siellä lukee niin, kun en ole edes laittanut sinne yliopisto-opintojeni päättymispäivää, vaan määritellyt, että ovat kesken. Täytyy käydä tutkimassa.
Niin ja kiitos, ihana kun luit!
Voi Stella Oon lukenut sun blogia ikuisuuden, mutten koskaan ole tuntenut tarvetta kommentoida. Mutta pohojonen tekee sen! Mun äiti on samalta paikkakunnalta kotoisin ja isovanhemmat asui siellä aina viime vuosiin saakka. Oon siis viettänyt samoilla nurkilla paljon aikaa. Sun fiilistelyt ja tapa kirjoittaa sieltä on ihan ku matkustaisi itse paikalle: tunnen ja haistan ja maistan, missä olette. Se on saanut tajuamaan, kuinka paljon kaipaan sinne, kun viime kerrasta on jo muutama vuosi. Siispä kiitos!
Kuten joku jo yllä mainitsi, rakennusperinnön kunnostamiseen voi saada mm. Ely-keskukselta tukea (https://www.ely-keskus.fi/web/ely/avustukset-rakennusperinnon-hoitoon#.WAXmK8u7qpq). Tätini on sen avulla kunnostanut sukumme taloa Simossa, sitä samaa, jossa äitini syntyi ennen Ylitorniolle muuttamista.
Jos eksytte vielä Ruottin puolelle, niin käykää Matarengissä Kaffilassa kahvilla, hurmaava paikka!
Stella, olet upea kirjoittaja. Nyt en löydä sanoja sille mitä ajatuksia tämä minussa herätti, mutta sanon kuitenkin kiitos.
Hei kiitos ♥♥♥
En tiiä miksi tätä projektianne on ollut nyt niin koskettava seurata. Varmasti koska se on hieno, pysähtyneet nurkat herää henkiin, ajan kerroksia ja löytöjä mitä olet jakanut instagramissa, ja ihalu siitä, että jaksatte tehdä tuo toivon tunnelman. Aina ei voi erottaa mikä on vain vailutelmaa, mikä omista fiiliksistä heijastuvaa, mutta välillä on aistivinaan, että nyt on oikea aika sulle olla siellä.
Olen pidättäytynyt negatiivisuudesta, mutta kaksi päivää sitten tuli mitta täyteen kuumuutta. Keleistä “nauttiminen” on itselleni oikeastaan vaan sitä, että voi pulahtaa vesiin. Heti kun piti keskittyä töihin ja muuhun, on vaikea löytää mitään virkaa kuumuudelle. Kotona olen vain alasti tai alusvaatteissa ja jatkuva viileiden suihkujen ottaminen käy jo työstä. Anteeksi kaikille valitus.
Pakko tulla kommentoimaan!
Hah :) niin totta, että suomalaiset rakastavat kesää, mutta tukalan painostava helle syö energiaa!
Mulle sanoi eilen yks ihana, nuori 18 v myyjätär, että: Heitä ei ole oltu koulutettu tällaisiin kuumuksiin!?
Joten, vastasin itse siihen, että eipä taida olla ketään suomalaista, joten ei tarvitse stressata! Asiakkaat takuulla ymmärtävät :D
“Aamuisin herää ensimmäisen kerran kuuden maissa siihen, että joku helvetin lintu pojottaa hereillä ja huutelee ikkunan alla asioitaan.” Tämä on yksi suosikkilauseitani hetkeen :D
Noin muuten komppaan varmaan kaikkia edellisiä kommentoijia: näitä postauksia on ihana lukea. Muutin itse pohjoiseen vajaa kuusi vuotta sitten, ja Lappi ihastuttaa ja ihmetyttää edelleen. Olen lukevinani näistä teksteistä jonkinlaista perustavanlaatuista onnellisuutta (ei siis vain loma-auvoa), toivottavasti näin on myös todellisuudessa!
Voi Stella, nyt tuli kyyneleet. Olen viettänyt lapsuuteni kesät Ylitorniolla ja Rovaniemellä ja tätä lukiessa muistot melkein salpaavat hengen ❤️
En ole käynyt pohjoisessa kesäaikaan 25 vuoteen, taitaisi olla jo aika.
Nina ♥ Ehkä se olisi!
Voi ettehän vaan hiekkapuhalla taloa!!! Se pilaa puun peruuttamattomasti. Museovirastolta voi muuten anoa rahaa kunnostukseen ja saada neuvoja. Ei hiekkapuhallusta! Pyytää talo!
Kyse on nyt varmaan tästä asiasta, että hiekka- ja soodapuhallus tuo puun syyt esiin ja lyhentää puun käyttöikää.
https://www.facebook.com/rakennusperintoa/posts/874344659442681
Juuri näin ja sori purkaus! Pehmeä kevätpuu painuu kuopalle ja kesäpuu jää koholle. Sileästä tulee raidallinen. Ilmiötä voi tarkastella Hietsun hallin puuosissa jotka on aikanaan käsitelty puhaltamalla.
Aloittakaa taloon tutustumalla ja pyytäkää apua rakennuskonservaattorilta, niin talo säilyy seuraavatkin 140 vuotta.
Täällä toinen (tai kolmas), joka suosittelee pysymään kaukana puuseinän hiekkapuhaltamisesta! Sen sijaan suosittelen iltalukemiseksi Panu Kailan Talotohtori-kirjaa.
Samaa tulin kommentoimaan, hiekkapuhallus pilaa talon. Ja komppaan edellistä, lukekaa ihmeessä Talotohtori. Myös Rakennusapteekin käsikirjan kunnostusjutut kannattaa lukea.
Ihana kuvaus kesästä, lomasta, olemisesta, tekemisestä, löytämisestä ja onnesta. Siltä ainakin minusta lukijana tuntuu. Mausteena myös eräänlainen kotiinpaluun tunnelma. Kaunis teksti.
♥ ♥ ♥
Tälle etelään muuttaneelle lappilaiselle tuli ihan kyyneleet silmiin. Kaiken lisäksi satuit kirjoittamaan juuri samoista asioista, joita olen itsekin pohtinut viime aikoina. Niin ihana teksti. ❤️ Kiitos!
Mukava lukea teidän projektista. Ihanasti kirjoitat niin että itsekin eläydyn Lapin kesäöihin. Lisää odotellen ….
Ihana kuulla Riikka. Kiitos! Lisää luvassa pian.
Ihanasti kirjoitettu juttu. Nauttikaa jatkossakin elämästä vähintääkin noin.
Kiitos Miia ♥
Oih, miten ihana, iihana viipyilevän ja kuuman tunnelman vangitseva kirjoitus. Kiitos että kirjoitat. Elämä on.
Kiitos Reetta, että luet ♥
Olen ihan typerän onnellinen näistä teidän Tornionjokilaaksoon sijoittuvista kirjoituksista ja kuvista.. Tornionjokilaakso mainittu, torilla tavataan!
Olen itse kotoisin Torniosta, tarkemmin Vojakkalasta, jonka läpi tekin ajelette. Minussa resonoi vahvasti tuntemukset siitä miten joskus ei muuta halunnutkaan kuin pois niistä maisemista, mutta nyt olen itsekin herännyt Tornionjoen kauneuteen. Varsinkin Vojakkalassa, jossa joki on heti tien vieressä.
Oletteko muuten kertaakaan pysähtyneet Kukkolankoskella? Se on todella kaunis myös, toki se Helsingistä tullessa on jo niin lähellä Ylitorniota että varmasti sillä kohtaa tekee mieli vain painaa kaasua että loppumatka kuluisi mahdollisimman nopeasti :D Mutta suosittelen kuitenkin piipahtamaan siellä!
Itse olen kotoisin Kukkolasta, lapsuudenkoti on alle kilometrin päässä koskelta. Oli siis ihana lukea tekstisi, Laura.
Stellan kirjoitukset taas herättävät jotain nostalgian ja haikeuden välisiä tunteita tällaiselle jo pitkään pk-seudulla asuneelle lappilaiselle. Tulimme juuri sukuloimasta alkuviikosta ja ikävä pohjoiseen ja siellä olevia rakkaita ihmisiä on jo kova.
Mitä tulee tähän kuumuuteen, tämä on ihana asia näin lomalla ja sisällä välillä ilmalämpöpumpun alla vilvoitellen, mutta töissä olisi rankka käydä juuri nyt.
Ihania postauksia Lapista! Kiitos, että mainitsit huolen planeetan tulevaisuudesta. Itse en ole muuta voinut helteillä ajatella kuin ilmastonmuutosta. Kunpa tähän herättäisiin, jos vielä kuitenkin ehtisi jotain tehdä.
Stella. ❤
Oot kulkenut isoa ympyrää tekstiesi kanssa.
Herkkääkin herkempi energiasi on saapunut kotiin sulle <3
Harvoin, tuskin missään, olen tuntenut vastaavia sävyjä kuin nyt tässä.
Tästä ei haluaisi lähteä mihinkään.
Pysäytit ajan!
Kirjoitat suoraan sielusta.
Oot huikee!
Aivan ihana postaus, kertakaikkisesti!
Kyllä. “Tästä ei haluaisi lähteä mihinkään”
Kiitos ja kaikkea hyvää sinne!
Ihana postaus, ihanat kommentit!
Iho kananlihalla.
Tästä teksteistä väreilee jotain universaalia totuutta.. tässä ajassa on taikaa <3
En kestä. Tämä pohjoisen projektinne on niin unelma. Ihan käsittämätön tuo paikka kaikkine aarteineen. Nautin suunnattomasti. Ah. Kiitos.
Hei ihanaa Nanna, kiitos kun seuraat ♥
Oi, ihania kuvia ja kuvauksia, alkaa itselläkin heräillä kaipuu pohjoisen Suomen valoisaan kesään.
Ootte kyllä helteestä ja kaukaisesta sijainnista huolimatta saaneet kesän aikana käsittämättömän paljon aikaan. Tai sitten osaat vain ottaa kuvat oikeasta kulmasta
Meillä mökkiraksa viettää siestaa ja odottaa vilpoisempia kelejä, ainoastaan puutarhan kriittisimpiin osiin kannetaan vettä, herukat poimitaan ja sisälle eksyneet kimalaiset pelastetaan. Muuten vain istutaan omenapuiden alla tai illan pimetessä odotetaan pergolan keijuvalojen syttymistä, aistitaan loppukesää ja toivotaan nukkumiskelpoisia öitä.
Nauttikaa lapin taiasta ja jakakaa sitä lisää meillekin! Ihanaa elokuuta!
Tosiaan aika tuskailua nämä helleyöt toisinaan. Eilen tuntui että ilma vaan seisoi makkarissa ja nukuin koko yön huonosti. Kuumuus on kivaa kyllä siitä nautin minäkin mutta kyllä se minua kanssa huolestuttaa enkä oikein tiedä miten sen eteen pitäisi tehdä.
Eilen puhuttiin siitä että oli kansainvälinen ylikuluttamisen päivä, suomi oli jo kuulemma luonnonvaransa käyttänyt yli huhtikuussa. Olen sekasyöjä, syön valtaosaksi paljon kalaa, kasvisruokaa esim papuja ja lihaa. Suosin luomua ja kauramaitoa. Kierrätän mahdollisimman hyvin, vaihdoin muovikassit biopusseihin, kokeilen palashampoota (suosittelen Nurmen hamppuöljy), yritän suosia kosmetiikassa lasisia&metallisia purnukoita. Tiedän että vaatteiden suhteen pitäisi alkaa suosia jotain vastuullista eikä Zalandoa tms. Mutta itseäni ärsyttää se että puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja sitten puhutaan vaan siitä että lihan syönti on haitallista mutta ei puhuta niistä muista asioista jotka vaikuttaa tai mitä pitäisi suosia tai mitä korjausliikkeitä pitäisi tehdä.
Ai niin, mäkin istutin kukkia mehiläisille maalle, sitä sokerivettä en kyllä tajunnut tehdä!
“Mutta itseäni ärsyttää se että puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja sitten puhutaan vaan siitä että lihan syönti on haitallista mutta ei puhuta niistä muista asioista jotka vaikuttaa tai mitä pitäisi suosia tai mitä korjausliikkeitä pitäisi tehdä.”
Anteeksi, mutta pakko kommentoida. Lihansyönnin haitallisuudesta puhutaan paljon juuri sen takia, että a) maatalous aiheuttaa merkittäviä ympäristöongelmia ja juuri eläinperäiset tuotteet aiheuttavat niistä suurimman osan, sekä b) ruokavaliosta lihan ja maitotuotteiden poisjättäminen on ihan oikeasti nopein, helpoin ja tehokkain keino vähentää sitä omaa ympäristökuormaa. Juuri julkaistiin kesän alussa Oxfordin yliopiston tutkimus siitä, että vegaaniksi ryhtyminen on paljon isompi ekoteko kuin esimerkiksi lentomatkustelun vähentäminen tai sähköauton hankkiminen.
Haitallista on myös se, että viljellään liikaa soijaa, koska joudutaan tekemään tilaa viljelyksille tms ja arvokkaat metsät, joutomaat lähtevät niiden tieltä. Samaten öljypuut ovat oma lukunsa.
Liha yksinään ei tod ole ongelman ydin.
Jos pelkästään Kiina, kiinalaiset oppisivat putsaamaan omat tehdas-saasteensa, tuotantonsa (halpatuotteiden myynti ja rahtaaminen tänne suomeen, ja ympäri palloa mm!) olisi jätekuormitus jo minimissä. Kuinkahan paljon kiinassa syödään lihaa, versus suomi?
Kannattaa ajatella ihan joka kulmasta näitä asioita. Suomalaisia syyllistetään jo muutenkin.
Ehkä siksi täällä mm ahdistaa kaikki versus Australia ❤
Klassinen soijakortti! Kaikesta maailmassa viljeltävästä soijasta ainoastaan kuusi prosenttia menee suoraan ihmisten ravinnoksi, valtaosinhan soija menee nimenomaan tuotantoeläinten rehuksi. Kannattaa tosiaan ajatella näitä asioita joka kulmasta.
Mitä välii mihin se menee.
Kysymys olikin Viljelystä
Haitallista on myös se, että viljellään liikaa soijaa, koska joudutaan tekemään tilaa viljelyksille tms ja arvokkaat metsät, joutomaat lähtevät niiden tieltä. Samaten öljypuut ovat oma lukunsa.
Liha yksinään ei tod ole ongelman ydin.
Jos pelkästään Kiina, kiinalaiset oppisivat putsaamaan omat tehdas-saasteensa, tuotantonsa (halpatuotteiden myynti ja rahtaaminen tänne suomeen, ja ympäri palloa mm!) olisi jätekuormitus jo minimissä. Kuinkahan paljon kiinassa syödään lihaa, versus suomi?
Kannattaa ajatella ihan joka kulmasta näitä asioita. Suomalaisia syyllistetään jo muutenkin.
Ehkä siksi täällä mm ahdistaa kaikki versus Australia ❤
Tässä on kyllä sellaista käsittämätöntä tajunnanvirtaa, että pakko kommentoida. No ei kai ne kiinalaiset nyt omaksi huvikseen niitä halpatuoteittansa tänne roudaa vaan se on ihan suomalainen, joka sitä tilausnappia painaa saadakseen mahdollisimman halpaa roinaa! Ja kyllä se on ihan suomalaisten itse ratkaistava, että miten saadaan sitä tuontikuormaa pienemmäksi, mutta se on globaalissa markkinassa aika visainen tehtävä hyvinvointivaltiolle, jossa on korkeat laatustandardit ja sitäkin korkeampi veroaste, jotta pystytään pitämään köyhemmät, pitkäaikaistyöttömät ja pakolaiset kutakuinkin tyytyväisinä.
Tämä teidän pohjoisen projekti on parasta mitä on tapahtunut pitkään aikaan! En muista koska olisin intoillut blogipostauksista tällä tavalla.
Olen aina ollu mieltynyt tapaasi kirjoittaa, mutta näissä taloa ja pohjoista elämää kuvaavissa postauksissa se pääsee vielä ihan uudelle tasolle.
En tiedä voitko vielä helleöiden jälkeen samaistua tähän, mutta missään ei nuku yhtä hyvin ja sikeästi kuin hirsitalossa <3 vielä mieluiten vanhassa ja oman suvun muistojen täyttämässä.
sama! tulin niin iloiseksi!! kiitos!
Minä myös
♥
♥
Hei ihana kuulla! Kiitos ♥