Kaupallinen yhteistyö Elisa Viihde ja Asennemedia

Syytän äitini intohimoista dekkarisarjaharrastusta siitä, että minäkin innostuin myöhemmin rikossarjoista. Ihminen sopeutuu kummasti kasvaessaan 80-luvun Derrick-sarjan jaksojen tahtiin. Lapsena oli tyytyminen siihen mitä sain kurkittua salaa huoneeni ovelta silloin kun olisi pitänyt olla jo nukkumassa, mutta teininä vihdoin sain liittyä ihan luvan kanssa seuraan ja keskustella (kinata) äidin kanssa siitä kuka on murhaaja, mikä on motiivi ja mikä tulee olemaan tarina yllätyskäänne. Jaksoihin oli aina sisällytetty pieni vihje, josta sen pystyi päättelemään: merkitsevä katse, kummallinen reaktio tai leikkaus puhelimeen, joka tulisi pian soimaan.

Kaksikymppisenä graafisen suunnittelun opiskelijana vahtasin telkusta kaikki mahdolliset rikossarjat samalla kun käsittelin kuvia, leiskasin ja tein taittoja. Niissä oli kummallista kyllä jotain rauhoittavaa. Mietin joskus rikossarjojen viehätystä ja tulin siihen tulokseen, että ne tarjoavat turvallisen tavan kokea jännitystä. Vaikka tilanteet eskaloituisivat kuinka kiperiksi, sarjan voi milloin tahansa sulkea ja tuntea helpotuksensekaista onnea siitä, että oma elämä arkisine ongelmineen on itseasiassa aika tasapainoinen ja helppo. Olin ehkä myöhässä dediksistäni ja puhelinlaskuni eräpäivästä, mutta ainakaan en istunut tutkintavankeudessa murhattuani puolisoni lapiolla tai ajanut pakoon rikollisia jyrkänteen reunalla kiemurtelevaa tietä pitkin.

Viime kuukausina on ollut tosi vähän vapaa-aikaa eikä ole tullut hirveästi hengattua iltaisin viihteen äärellä, mutta siihen saa luvan tulla muutos, sillä huomaan, että akku alkaa olla aika loppu. Haaveilen ihan tavallisesta arjesta, jossa töiden jälkeen on vapaata, voi tehdä ruokaa ja käydä kävelyllä, sen jälkeen heittäytyä pitkälleen sohvalle ja päättää päivä jollain hyvällä leffalla tai sarjalla. Juuri nyt en keksi mitään ihanampaa kuin aivojen pistäminen narikkaan ja pään täyttäminen ihan muilla asioilla kuin remonteilla ja töillä.

Sen suhteen näyttää nyt lupaavalta, sillä olemme ottaneet tänä syksynä käyttöön Elisa Viihteen Aition, joka on samanlainen suoratoistopalvelu kuin Netflix, mutta keskittynyt erityisesti kotimaiseen sisältöön. Sehän sopii, koska suomalaisia sarjoja ja leffoja on tullut viime vuosina ihan hullun lailla ja taso on noussut kohisten, enkä ole pysynyt lainkaan perässä kehityksestä. Elisa Viihteen Aitio-ohjelmakirjasto sisältää nippukaupalla kiinnostavia leffoja ja sarjoja, joita en ole vielä nähnyt, monia niistä yksinoikeudella tai ensimmäisenä ennen muita. Ehkä tästä tulee se syksy, kun vihdoin katson ne kaikki – ja kerrankin ei ole sitä ongelmaa, että olohuoneeseen kannettu safka jäähtyy sillä välin kun yritämme epätoivoisesti etsiä sarjaa tai leffaa, jota emme olisi vielä nähneet!

Elisa Viihteellä on jo tusinan verran omia alkuperäissarjoja, jotka on nähtävissä ainoastaan Aitiossa, uusimpana kansainvälistä kiinnostusta herättänyt kymmenosainen jännityssarja Bullets. Viime syksyn ja talven aikana Helsingissä, Brysselissä ja Georgiassa kuvatulla sarjalla on ollut viiden miljoonan euron tuotantobudjetti, jolla onkin saatu aikaan kansainvälisen tasoista, todella tyylikästä jälkeä. Mukana on nimekkäitä näyttelijöitä Krista Kososesta Tommi Korpelaan ja Sibel Kekilliin, joka on nähty aiemmin mm. Game of Thronesissa. Kurkkaa alta traileri, jos et ole vielä nähnyt!

Ahmin sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa yhdeltä istumalta, kolmatta säästelin eiliseen asti. Seuraavat jaksot tärähtävät eetteriin huomenna. En kerro enempää juonesta etten spoilaa sarjaa keneltäkään, mutta lähtökohdan voin paljastaa: kun huumeratsia menee pieleen, peitetehtäviin erikoistunut rikostutkija Mari Saari (Krista Kosonen) soluttautuu terroristiyhteyksistä epäillyn turvapaikanhakijan lähipiiriin. Kuten arvata saattaa, kuvio on monimutkaisempi kuin kukaan osasi aavistaa eikä mikään ole lopulta sitä miltä näytti. Täytyy sanoa, että rikosjännärit ovat muuttuneet huomattavasti sitten 2000-luvun – keskiössä ei ole enää klassinen whodunnit vaan ihmisten tarinat ja toiminnan motiivit yhä monimutkaistuvassa maailmassamme.

On hauska sattuma, että Bulletsin tekijätiimistä löytyy useitakin minulle tuttuja. Belgiassa asuva ystäväni teki sarjan puvustusta Brysselin tiimissä ja yksi parhaista ystävistäni, teillekin monille tuttu valokuvaaja Mikko Rasila puolestaan teki still-kuvia sarjan kuvauksista.

Tein itsekin opiskeluvuosinani still-kuvauksia muutamiin leffatuotantoihin, mutta opiskelijoiden ohjaamat kaksiviikkoiset lyhärikuvaukset Yyterin hiekkarannalla olivat vähän eri kaliiberin hommaa kuin viiden miljoonan euron budjetilla tehty kansainvälinen spektaakkeli. Kysyin ja onneksi sain luvan vähän udella Mikolta millainen projekti Bullets oli kulissien takaa. Kuvat ovat eiliseltä, kun katsoimme kimpassa sen säästelemäni kolmannen jakson.

Kerro kerro – mitä kaikkea oikein teit?

Mikko: “Minun työni alkoi hyvissä ajoin viime vuoden puolella jo ennen kuin sarjan kuvaukset olivat edes alkaneet: otimme silloin studiollani sarjan key visualeissa ja markkinoinnissa käytetyt potretit. Ne ovat tärkeämmät kuin moni tulee ajatelleeksi, sillä niistä tehdään tuotannon myyntimateriaalit silloin kun sarjasta ei ole vielä sekuntiakaan nauhalla. Sen jälkeen sain sarjan käsikirjoitukset luettavakseni sitä mukaan kun ne valmistuivat (vaadin aina kässärit) ja olin mukana sarjan kuvauksissa ottamassa kohtausten still-kuvia. Suurin osa kuvauspäivistä ajoittuivat yöhön.

Kuvauksiin liittyi monenlaisia ennakkovalmisteluita. Kävin still-kuvatilaukset läpi niin ohjaajan, tuottajan kuin apulaisohjaajan kanssa läpi, jotta olin kartalla siitä millaisia kuvia tarvittiin. Still-kuvat otettiina aina samalla tapaa: kun filmiryhmä oli saanut oman työnsä valmiiksi kutakin kohtausta varten, koko tuotanto valaisijoita myöten luovutettiin minulle ja näyttelijät näyttelivät kohtauksen tai jonkin sen osan vielä kerran still-kuvia varten. Joskus modifioituna, jos kuvissa haluttiin painottaa erilaisia asioita kuin lopputuotteessa. Olen kuvannut stillejä joskus muissa tv-tuotannoissa samaan aikaan kuin filmiryhmä tekee työtään, mutta se toimii lähinnä isoissa ryhmäkohtauksissa, ei Bulletsin kaltaisen sarjan intiimeissä kohtauksissa joissa on vain vähän näyttelijöitä ja vahva tunnelma. Toivon itse työrauhaa ja haluan antaa sitä myös muille.

Kuvasin myös varsinaisen setin ulkopuolelta materiaalia, jota ei oltu näytelty sarjan sisään, vaan toimi henkilöhahmojen kuvituskuvina. Niitä tarvitaan rakentamaan hahmoista still-maailmassa vahvempia tai kokonaisempia.”

Millainen kokemus Bullets-sarjan kuvaaminen oli?

Mikko: “Tositosi hieno! Myös kylmä, väsyttävä ja pimeä. Olosuhteet olivat välillä extreme, mutta tiimi oli niin tehokas ja ammattitaitoinen, että kokemus oli lopulta superpalkitseva. Tiimi antoi kaikkensa ja runnerit pitivät huolta, että jokainen sai keskittyä omaan työhönsä. Silloin kun olin nukahtaa pystyyn tai jäätyä kuoliaaksi, he huolehtivat että tiedän missä pitää olla ja milloin ja call sheetit ja käsikset täsmäävät. Oli myös avartavaa nähdä Helsinki niistä kulmista, seurata miten kohtauksista rakennettiin sen näköisiä kuin ne ovat nyt.”

Entä tuliko matkan varrella yllätyksiä vastaan?

Mikko: “Tuotannon kiivastempoisuus, joka näkyy myös lopputuloksesta. Tässäkin korostui tiimin ammattitaitoisuus: näin tiukossa kuvausaikatauluissa ei pysytä, jos on yksikään heikko lenkki. Kohtauksia kuvattiin kahdella eri kameralla kahdesta eri suunnasta tai kahdella eri linssillä, koska tuplamateriaali auttaa narratiivin rakentamisessa ja tekee jäljestä monipuolisen. Leikkauspöydällä on mahdollista nostaa esiin pieniäkin eleitä, kun sama kohtaus on kuvattu kahdesta näkökulmasta.”

No miltä tuntui nähdä valmis lopputulos?

Mikko: “Aivan helvetin hienolta! Tunnistin sarjan sillä tapaa omaksi, että nämä ovat ne kuvaukset, jossa minä oon ollut mukana. Tunnistin rytmin, tunnelman, nopeatempoisuuden, kylmyyden, trillerimäisyyden ja osittaisen hyytävyyden.

Kerro vielä mikä oli parasta?

Mikko: “Ehdottomasti kuvaustiimin kiltteys ja kärsivällisyys minua ja työtäni kohtaan, vaikka koko muu tuotanto seisoi aina silloin kun minä kuvasin. Krista, Tommi, Sibel ja muut pistivät parastaan ja olivat valmiita antamaan vielä enemmän kuin alunperin edes pyysin.”

Kiitos Mikko! Mikon työnjälkeä voi nähdä mm. sarjan alkutunnarin potreteissa. Bulletsin kolme ensimmäistä jaksoa ovat nyt katsottavissa Aitiossa, ja seuraavat kaksi jaksoa tärähtävät sinne huomenna. Jos Aitio ei ole vielä tuttu, ohjelmakirjaston saa helposti käyttöön aloittamalla maksuttoman kokeilukuukauden, jonka jälkeen hinta on 9,90 €/kk. Aitio toimii niin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimella (näissä kuvissa olemme liittäneet sen älytelkkuumme puhelimen kautta). Tilauksen voi perua koska tahansa, joten kokeilu ei sido mihinkään. Suosittelen antamaan mahdollisuuden!

Rikosjännärit, kylmää vai kuumaa? Vai katsotteko mieluummin jotain ihan muuta? Jos teillä on muuten vinkata muita kotimaisia sarjoja tai leffoja, joista meidän ehdottomasti pitäisi lähteä liikkeelle, sana on vapaa kommenteissa.

PS. Instagramissani on perjantaiyöhön asti käynnissä arvonta, jossa voi voittaa itselleen puolen vuoden Aitio-suoratoistopalvelun! Sängystä läppärin kanssa otettu kuva löytyy uusimpien joukosta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA