Olin tehnyt välipäiville ja vuoden ensimmäiselle viikolle aukottoman suunnitelman. Vakaa aikomukseni oli linnoittautua työhuoneeseen tietokoneen ääreen, varata viereen pannullinen teetä ja ystävältä saatu lahjasuklaa, ja ottaa ilo irti siitä että puhelin ei pirise eikä sähköposti pauku. Olla toisinsanoen ennennäkemättömän tehokas ja hakata kasaan niin rästityöt (joiden määrä näyttää olevan vakio) kuin uuden vuoden suunnitelmat hyvissä ajoin ennen vuoden ensimmäistä matkaa, jonne voisi lähteä hyvällä omatunnolla, kun kaikki tärkeä olisi tehty alta pois. Ja koska olisin niin tehokas että aikaa jäisi jopa yli, voisin kerrankin kirjoittaa blogipostauksia etukäteen valmiiksi, jottei tarvitsisi tien päällä avata tietokonetta tai murehtia pätkivistä nettiyhteyksistä! Aaaah!

Mutta välipäivinä olikin kaikenlaista muuta kiirettä. Kävimme pitkillä kävelyillä koiran kanssa ja unohduimme kaupungille ystävien kanssa, kun kerrankin oli “aikaa”. Sytyttelin takkaan tulta ja jäin lukemaan lehtiä, joita käytin sytykkeinä. Siirtelimme huonekaluja Jarnon kitaroiden tieltä.  Selailin kirjoja ja tein mittavia internet-tutkimuksia tärkeistä aiheista kuten suomalaisen ryijytaiteen perinteet, syklonin synty, Modern Familyn kahdeksas tuotantokausi, vanhojen puukalusteiden entisöinti ja missä päin maailmaa olikaan se vaaleanpunainen laguuni, josta näin kolme vuotta sitten kuvia. Iltaan mennessä olin niin uupunut kaikista kiireistä, että nukahdin sohvalle viimeistään kahdeksalta.

Tietokone on auki, mutta se ei takaa vielä mitään.

Päätin pistää lusmuillen vietetyt välipäivät joulukooman piikkiin. Aloittaisin operaation uudella innolla heti vuoden vaihtumisen jälkeen. Uuden vuoden taika ripottelisi tähtipölyä suunnitelmieni päälle ja tammikuu saisi täydellisen startin! Saisin vuoden ensimmäisen viikon aikana aikaan niin paljon, että asiakkaat hämmästyisivät ja blogini lukijat pökertyisivät!

No, viikko alkaa olla nyt ohi. Tiistaina luulin, että on maanantai enkä muistanut mennä tapaamiseen. Keskiviikkona jätin väliin työtilaisuuden saadakseni kirjoittaa rauhassa, mutta nukahdinkin sohvalle tietokoneeni viereen eikä Jarno raaskinut herättää. Torstaina sain tietokoneen auki vasta iltapäivällä, koska unohduimme kirppiskierrokselle koiran aamukävelyn varrelta, sitten ystävä soitti, sitten lähdin lounaalle ja sitten oli, no, jotain muuta. Perjantaina nukuin kolme tuntia pommiin, joka on muuten todella tehokas tapa pistää tiukkaan laadittu aikataulu täysin sekaisin. Suosittelen, jos haluaa palaveripäivään ylimääräistä jännitystä! Lisäksi kaiken ylimääräisen energian on vienyt uusi päähänpisto, joka ei liity työhöni eikä tuo taloon rahaa vaan lähinnä syö sitä, mutta siitä lisää myöhemmin.

Sehän tässä on samaan aikaan sekä huolestuttavaa että huojentavaa, että kaikki menee eteenpäin, ehdit kyytiin tai et. Tähän aikaan huomenna istumme lentokoneessa ja kaikki mitä ei voi tehdä tien päältä joutuu vaan odottamaan paluutamme. Nyt kun tutkin todo-listaani ilman tätä hyödyttömäksi osoittautunutta idealismia, ei siellä edes ole kovin montaa asiaa, joita en voisi edistää kahdentoista tunnin lentomatkan aikana – ja onhan sitä ennenkin päivitetty blogia sieltä sun täältä ympäri maailmaa internet-yhteydellä, joka pysyy nipinnapin koossa jollain epämääräisellä purkkavirityksellä.

Mutta mihin me olimmekaan menossa tällä kertaa? Jarnon tontilta se selviää. Seuraavaksi pitääkin alkaa pakata. Viihdyttäkää meitä kertomalla miten teillä sujuu – onko vuosi alkanut hyvissä merkeissä?

PS. Kirjoitus on kuvitettu viimesyksyisillä kuvilla, koska ei, en todellakaan ole saanut aikaiseksi ottaa tällä viikolla ainuttakaan kuvaa enkä ole nähnyt rajauskynääni varmaan kuuteen viikkoon.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA