Fiilaan, höylään (ja rakastan vain)

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Nivea men 

Olen peruslaiska mies ja rakastan kaikessa helppoutta ja tehokkuutta. Tykkään tietysti pitää itsestäni huolta ja tuntea oloni raikkaaksi, mutta en halua uhrata siihen liikaa aikaa tai vaivaa. Oma puoliskoni peilikaapista on hyvin pelkistetty. Suoritan säännöllisesti pieniä ristiretkiä tyttöystävän puolelle ja olen itsenäisellä päätöksellä julistanut yhteiseksi kaiken paitsi hammasharjat ja höylät. Karvojen ajeluun löytyvät kamat pitää tietysti olla omasta takaa.

Olen kehittänyt toimivan konseptin parhaaseen mahdolliseen päivänaloitukseen: kahvi mukaan kylpyhuoneeseen, musiikki päälle puhelimesta ja suihkuun. Tykkään hoitaa puhdistautumisriitin perusteellisesti ja tehokkaasti: kun kerran olen suihkussa asti, pesen, saippuoin ja sheivaan sitten ihan huolella, jotta sitä ei tarvitse taas ajatella ennen seuraavaa kertaa. Kun on puhdas olo ja raikas fiilis, mieli on korkealla ja olen valmis kohtaamaan kaiken, jonka päivä tuo eteen.

Nykyään yhä suurempi osa miehistä ajaa parran lisäksi ihokarvoja myös muualta kehosta. Modernin miehen trimmaukseen on monia syitä: karvoista on monesti haittaa urheillessa, omasta hygieniasta on helpompi pitää huolta ilman karvoja ja onhan se nyt vaan esteettisempää, kun kroppa ei rehota kuin ryijy. Oma karvoitukseni on ryijymäisen runsas lähinnä päässäni, mutta silti koen kropan säännöllisen siistimisen lisäävän itseluottamusta. Pieni itsetuntobuusti ei ole kenellekään meistä pahitteeksi.

Nivealta tuli juuri kauppoihin kolme tuotetta, jotka sijoittuvat täydellisesti juuri sinne mun hyllypuoliskolleni. Body Shaving -sarja on optimoitu miesten karkeammalle iholle ja tarkoitettu käytettäväksi suihkussa. Otin tuotteet testiin ilolla, sillä ihoni on herkkä ja ärtyy sheivauksesta todella helposti. Mikään ei ole kamalampaa kuin punoitus ja kutina, joka on tullut valitettavan tutuksi, kun olen käyttänyt aiemmin karvoja ajellessani jotain sattumanvaraista saippuaa… Jos aina sitäkään.

Body Shaving Gel (rivissä keskimmäisenä) levittyy helposti, tarttuu hyvin märkään ihoon eikä huuhtoudu heti veden mukana pois, joten höylähommissa ei tule hoppu. Rintakarvoitukseni on kuin haja-asutusalue, jonka sheivaus on paljon nopeampi hoitaa suurin, tasaisin vedoin kuin leikkimällä Where’s Waldoa.

Otan tuotetestauksen vakavasti ja se tulee mielestäni suorittaa aina perinpohjaisesti, joten innostuin ajelemaan geelin avulla myös sääreni. Kuinka muuten mistään voi olla mitään mieltä? Sileää tuli! Alan ymmärtää naisia paljon paremmin.

Oma lempparini kolmikosta on Shaving Stick, joka on yksinkertaisuudessaan todella innovatiivinen. Se on kätevä nopeaan ja tarkkaan siistimiseen varsinkin suihkussa, sillä tuotetta on helppo levittää yhdellä kädellä höylä toisessa kädessä. Stick-ihminen hykertää onnesta – tykkään eniten puikoista, koska ne ovat käytännöllisiä eivätkä sisällä vuotavia nesteitä. Tästä eteenpäin nakkaan Shaving Stickin käsimatkatavaroihin, jotta reissussa ei tarvi tuntea oloaan rölliksi. Samalla kun karvat saavat kyytiä, puikko suojaa ihoa ärsyyntymiseltä.

Ajon jälkeiseen elämään tarkoitettu After Shave Lotion hoitaa viimeisen voitelun eli rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Pumppupullo on näppärä käytössä, voide imeytyy hyvin eikä jätä tahmeaa oloa. Tämä on ollut rehellisesti sanottuna ensimmäinen kerta kun olen käyttänyt kroppaani jotain after shave -tyyppistä tuotetta ja olen vakuuttunut, koska aiempi kutina on kadonnut eikä iho ole enää ollenkaan ärtynyt.

Kaiken kaikkiaan kova kolmikko. Kyse ei ole suuresta sijoituksesta, jokainen tuote maksaa alle kuusi euroa. Kaupan päälle saa hyvän tuoksun. Miehet, suosittelen lämpimästi. Naiset, jos kumppanisi on karvainen nallekarhu jonka toivot innostuvan mukaan shaving gameen, hanki nämä vihjeeksi kylpyhuoneeseen.

Päivän kuuma kysymys tietysti kuuluu aionko ajella sääreni toistekin? Ilman muuta! Karvattomat jalat on otettu myös perheen sisällä hyvin vastaan. Tyttöystävää tosin vähän nauratti, mutta luulen, että hän on vain kateellinen sileistä sääristäni.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

35 thoughts on “Fiilaan, höylään (ja rakastan vain)

  1. Aa että, ei voi muuta kuin naurahtaa, jollain meni nyt kyllä karva nenään!

    1) Jos yhteistyöpostaus ei kiinnosta, tuu ens viikolla takas lukemaan, mitä seuraava julkaisu sisältää.
    2) Karvat on kivoja, päässä.
    3) Jarno rocks!

    Kiitos aivan mahtavasta blogista, ei tää liittoutuminen hallaa teheny!

  2. On kiva lukea näitä kommentteja täällä. Mua häiritsee vaan Nivean mainostus koska Stella aina mainostaa luonnonkosmetiikkaa niin miksei Jarno voisi tehdä samaa? Ainakin meidän taloudessamme on suht jakotalous, itselläni on gilletten fusion glide kun miehellä on vaan fusion, onneksi molempaan käy pitkälti kaikki gilletten irtoterät. Mies käyttää Nurmen parranajosaippuaa partaansa, minä taas sääriini. Tarvittaessa lainaa minulta kosteuttavaa rasvaa naamaansa. On vaikea kuvitella etteikö Stella läträisi sun (Jarnon) naamaan jotain Tata Harperia. :D :D Mutta onko se miehelle noloa käydä naisen kaapilla kun taas jos nainen tekee sen niin se on rohkeaa ja tasa-arvoa tuottavaa?

    • Ei todellakaan ole noloa!

      Mä ainakin rakastan lähes kaikkia Stellan puolelta löytyviä tuotteita. Se on mielenkiintoista miten eri tuotteet toimii eri ihotyypeillä. Annan aina käyttäjäarvion kulloisestakin testattavasta kasvonaamiosta tai eliksiiristä ja pikkuhiljaa oon alkanut ymmärtää näiden tuotteiden päälle! Toki mulla on sitten omat hygieniatuotteet, joita Stella tuskin haluaisikaan lainata, vaikka rohkea onkin. Ne nyt eivät ole luonnonkosmetiikkaa, mille alan vasta nyt availla silmiäni.

      Ilman muuta voisin tulevaisuudessa kirjoittaa luonnonkosmetiikasta. Käyttökokemuksia kuitenkin löytyy jo aika paljon. Hmm, ehkä teen listauksen mun lempituotteista, jotka löytyvät Stellan kaapista :D

  3. Heippa

    Miten tällainen asia VOI mennä jollakin tunteisiin?? Eihän tämä miesten kosmetiikka minuakaan kovasti kosketa, eikä ole miestäkään talossa, mutta silti tämä juttu ei haitannut minua ollenkaan.
    Se oli hyvin kirjoitettu, hauska ja sai hymyn huulille. Miksi aina kaikki täytyy ottaa niin vakavasti? Kun kohtaa elämässä suuria murheita ja tuntuu, että maa murenee jalkojen alla, ei tällaiset kirjoitukset saa todellakaan tunteita sekaisin ja vaikka toisaalta saisikin niin miksi se pitää kirjoittaa? Möllöttäkää asian kanssa yksinänne, hypätkää ensimmäisten rivien jälkeen jutun yli, älkää jatkako lukemista, jos ei aihe kiinnosta. Ei ole pakko.

    Kiitos Stella ja Jarno ❤️

  4. Musta tää oli hyväntuulinen, sopivan kepeä postaus, tykkäsin tyylistä!

    Kyllä näillekin tuotteille käyttäjäkuntansa löytyy, sen verran näkyy kesäisin karvattomia miessääriä lenkkipoluilla ja pyöräteillä. Itse en tokikaan kohderyhmään kuulu, mutta jos oma mies tykkäisi karvojaan ajella, voisin ihan hyvin suositella tällaisia tuotteita tai ostaa hälle vaikka tuommoisen stickin kylppäriin.

    Eli ei, ei ärsyttänyt tätä lukijaa tämä sisältö, hymyillen selasin jutun. :) Ja itsesasiassa palasin lukemaan vielä uudelleen ja tarkemmin sen jälkeen kun olin lukenut kommentit! :D Että jos joku sheivaava mies mun kuulteni valittelee kutisevaa ihoaan, tiedän nyt mitä suositella. ;)

  5. Tuli tunne,että tässä pissitään lukijoita silmään. Samat ihmiset,jotka menisivät katsomaan intopiukeena Hunkseja.lukisivat myös tätä. Ei siinä,että kummassakaan olisi mitään vikaa. Ei vain ole minun kuppi teetä.

    Olen pitänyt blogin profiilia hieman korkemmalla ja jopa taidepainotteisena. Pääsin yllättymään.

    Kaikkea hyvää teille

    • Moikka Janica, kiitos kommentistasi!

      Ei tässä kyllä ketään huijata. Tämä on huumorilla höystetty yhteistyökirjoitus, jonka pystyy helposti hyppäämään yli, jos aihe ei kiinnosta. Tämän blogin historiassa ei ole varmasti julkaistu yhtään postausta, joka kiinnostaisi tasapuolisesti aivan jokaikistä lukijaa. Olen kirjoittanut karvanpoistosta muuten itsekin aikoinaan kun kävin valoimpulssihoidossa, ja ne jutut olivat todella toivottuja ja suosittuja.

      Kiitos tähänastisesta ja hyvää kevään odotusta xxx

  6. Minusta tämä oli aivan loistava sisääntulopostaus. Löysät (karvat) pois heti vaan ja suoraan pihvin kimppuun. Itse luin postausta kuin jännitysnäytelmää…mihin tämä vielä johtaakaan, tirsk. :) Eikä notes on a life blogia seuranneelta varmaan ole jäänyt huomaamatta, että mies on kiinnostunut tyylistä ja kauneudesta ja toteuttaaa myös tätä arvoa elämässään.

  7. Ihana Jarno! Hauska juttu. Musta miehellä saa olla karvoja tai olla karvaton. Entinen mieheni oli luonnostaan melkein karvaton alopecian vuoksi ja ei mua häirinnyt silosääret sun muut ollenkaan. Nykyisellä miehellä on taas normaali karvoitus, joka sopii hänelle kuin nakutettu. Eli varmasti sopii molempi ja sehän on tärkein mistä itse tykkää.

    Outoa, että jotkut lukijat ottavat tämän asian niin kovin vakavasti. Jatka Jarno samaan malliin vaan!

    • Näinpä! Kukin tavallaan ja kaikille se suotakoon. Mielenkiintoinen tuo alopecia, piti oikein googlata. Kiitos kommentista, opin tästä jotain uutta!

  8. Moikka ja anteeksi jo etukäteen vuodatuksesta. Ensin olin et mitä v*ttua. Sit olin et ei herranjumala. Onko tämä se blogi mitä olen lukenut lähes sen koko kymmenen vuotta?

    En ollut teidän blogiliitosta kuullessani muuta kuin iloinen, ajattelin että tästä tulee hyvä kombo vaikken ollut Jarnon blogia vilkaissutkaan. Mutta KAMOON olisiko Jarno voinut aloittaa millä tahansa muulla aiheella kuin tällä?! Täällä on lukijoina kuitenkin pääasiassa naisia, ainakin toistaiseksi. Joo ja nää on makuasioita tietenkin, joku jo onneksi löysi miehelleen suositeltavaa. Mutta minua tuommoinen miesten jokapaikan sheivaus jotenkin häiritsee tosi paljon. Pitääkö tulla niin androgyynisti meidän naisten tontille siinä asiassa, kun me nimenomaan haluttais olla siloisia niiden miestemme rinnalla ja heihin verrattuna. Näin olen pohdiskellut.

    Periaatteessa pidän kaikkea, niin miesten kuin naistenkin karvanpoistoa vähän surullisena, vaikka itsekin olen itseni siihen kierteeseen laittanut. Se, ettei voi olla kokonaisena ja rehellisesti se mikä on. Kauneusihanteet vaihtelevat ja jokaisen pitää vain miettiä, mitkä niistä palvelevat itseä sen sijaan, että stressaavat. Kuinka mies, jolla kasvaa muutama karva rinnuksissa “haja-asutusalueella” voi tuntea itsensä itsevarmemmaksi sheivattuaan ne pois? Tämä on mielestäni jo absurdia. Olisko se kunnon ryijy sitten parempi, miehekkäämpi? Vai sileä kuin naisella. Hmmm. Entäs ne säärikarvat sitten…! Tässä loppuu sanat kesken.

    Mitä muuten tarkoitit tuolla, että syitä modernin miehen sheivaamiselle on monia, kuten hygieenisuus treenin jälkeen..? Jos nykymies hikoilee keskimäärin puoletkaan siitä määrästä, mitä vaikkapa sata vuotta sitten, tai tuhat vuotta… Niin on hyvin. Jotenkin se miehen maskuliinisuus vaan hupenee, kun edes aitoa tuoksua ei saisi tuntua missään. Ainoastaan kainalokarvojen ajelun ymmärrän hygieniasyistä, koska dödöjen, myrkyllisten elämäntapojen ja stressin myötä karvapehkot kainaloissa kyllä voivat alkaa haista, niin miehillä kuin naisillakin.

    Tästä ei oikeesti pitänyt tulla näin paha vuodatus, mutta blogin vakilukijana tämä vaan nyt meni tunteisiin. Olen blogieni suhteen hyvin nirso. Tiesittekö blogiliitostanne ja sen ajankohdasta jo sopiessanne yhteistyöstä Nivean kanssa? Ehkä tämän olisi voinut sulattaa joskus myöhemmin, kun Jarnon “ääni” olisi tullut turummaksi useampia meistä kiinnostavien aiheiden parista. Kuten musiikin, kodin, arjen, matkojen, tyylin, henkevien pohdintojen…

    Ehkä me eletään sittenkin jossain hyvin erilaisissa maailmoissa. Jopa bloginne banneri, jossa Stellan naama on sutattu, näyttää nyt mielestäni jotenkin kornilta. Pidän kuitenkin niin paljon Stellan tavasta kirjoittaa ja tarkastella asioita, että tulen pyörimään täällä jatkossakin. Oli vaan jotenkin niin sellanen fiilis, että mä oon niin väärässä blogiss ja miten näin voi tapahtua näiden kaikkien vuosien jälkeen. Draamaa kerrakseen.

    Kolikon kääntöpuolena: Jarno kirjoitti hauskasti tästä (minun mielestäni) näinkin typerästä aiheesta. Timanttiakin saattaa siis toivottavasti olla luvassa. Ja kuinka moni olisi kieltäytynyt arvatenkin rahakkaasta yhteistyöstä Nivean kanssa? Harmi, kun edes ajankohta ei ollut erilainen.

    Kaiken tämän jälkeen kiitän teitä työpanoksestanne ja 98% viihdyttävästä ja hyvästä blogista. Kiitos!

    • Hei Minttu,

      kiitos perusteellisesta kommentista! Kaikki rakentava palaute on aina tervetullutta. Hiukan mua hymyilyttää ajatus siitä, että yksi lyhyt karvanpoistopostaus on saanut lukijani näin tolaltaan, vaikka samaan aikaan olen tietysti pahoillani, että näin on käynyt!

      On sattuma, että blogien yhdistymisen julkistus sattui samaan syssyyn Jarnon ensimmäisen varsinaisen yhteistyökirjoituksen kanssa. Toki olisimme mieluiten julkaisseet ensin muita juttuja, joiden myötä Jarno olisi tullut tutuksi heille, jotka eivät ole Jarnoa aiemmin seuranneet hänen oman bloginsa tai Instagramin puolella. Yhdistymisen oli tarkoitus alunperin tapahtua jo vuodenvaihteessa, mutta sitä jouduttiin siirtämään reissujemme takia kuukaudella eteenpäin. Kampanjan julkaisuajankohta on sovittu muistaakseni vasta sen jälkeen. Joskus ajankohtiin on mahdollista vaikuttaa, joskus ei. Entinen perfektionisti-Stella olisi ajautunut tästä ajoituksellisesta epätäydellisyydestä keskikokoiseen kriisiin, mutta nyky-Stella, joka ei halua aiheuttaa itselleen stressisydäriä, päätti, että näillä mennään nyt ja maailma varmasti tokenee tästä ei-lopulta-kuitenkaan-kovin-isosta asiasta.

      Jutellaanpa vielä hetki niistä karvoista. Ymmärrän kyllä kantasi. Mulla ei oikeastaan ole vahvaa mielipidettä puolesta eikä vastaan, olen sitä mieltä, että jokainen päättäköön omistaan. Meitä on niin moneen junaan. Miehiä, jotka kantavat karvansa ylpeydellä – kantakoon he jatkossakin – ja sitten heitä, jotka tykkäävät pitää kroppansa vähäkarvaisempana. Ja siinä välissä varmasti se joukko, joka ei ole erityisesti ajatellut koko asiaa, mutta ehkä muodostaa jossain vaiheessa mielipiteen, tai sitten ei.

      Henkilökohtaisesti ymmärrän hyvin miehiä, jotka haluavat pitävät karvat vähissä tai kokonaan poissa. Olen itse hankkiutunut eroon suuresta osasta ihokarvojani valoimpulssihoidon avulla, koska koen että olo on freesimpi ja hygieenisempi ilman. Ei mulla silti ole mitään sitä vastaan, että joku muu haluaa pitää kainalokarvansa pitkinä ja antaa säärikarvojen kasvaa – antaa palaa vaan! Makuasioita. Ja tuo maskuliinisuusasia, en mä tiedä, jotenkin mua ei ole ikinä hirveästi kiinnostanut kuinka maskuliininen tai feminiininen joku on? Ymmärrän, että monille karvat ovat merkki miehisyydestä, mutta sellainen stereotyyppinen miehisyys ei ole muutenkaan mulle tärkeä.

      Hauska kuulla, että tykkäsit postauksen käsittelytavasta, minustakin se oli viihdyttävä! Blogin lukijakunnan joukossa itseasiassa on jonkin verran miehiä, vaikka toki vähemmistössä. Miehille suunnattu viesti pääsee usein perille myös naisten kautta, sillä monissa talouksissa naiset vastaavat kylpyhuoneen hankinnoista.

      Harmi, ettet tykkää bannerista. Se on mun kädenjälkeä ja pidin siitä, ettei siinä ole mun tai kenenkään naama framilla, vaan blogin nimi saa tilaa. Mutta näillä on tapana jakaa mielipiteitä. Jokaista banneria on joku vihannut ja joku rakastanut. Vaihtelen niitä aina kun kyllästyn itse katselemaan niitä.

      Mutta niin, ihanaa että olet ollut pitkään mukana ja kiitos, että pysyt jatkossakin mukana, vaikka tämä nyt menikin tunteisiin! Ja saa jatkossakin avautua jos siltä tuntuu, sitä varten täällä on tämä kommenttiloota.

      Yours truly,
      Stella

      • Kiitos vastauksesta. Olen jo vähän rauhoittunut. Makuasioitahan nämä karvajutut tosiaan ovat, kuten kaikki muutkin.. Mut oli kiva kerrankin jättää kunnon palaute kun tuntui siltä. Positiivinen palaute taas on jäänyt valitettavan vähälle näiden vuosien aikana, vaikka sille olisikin ollut aihetta usein! Kiitos ja anteeksi :)

        • Haha! Hyvä kun jätit. On tervettä päästellä höyryjä välillä. Kiitos sullekin vielä ja jatketaan harjoituksia!

  9. Tän postauksen myötä siirryn toisiin blogeihin. Toivottavasti miehet löytävät tänne. Itseäni ei karvojenpoisto (miesten tai naisten) nappaile sitten yhtään. Enkä muutenkaan jaksa lukea kaupallisia yhteistyöpostauksia jatkuvalla syötöllä, mutta ymmärrän hyvin, miksi niitä on.

    (Molempien kuvat on kyllä huikeita! Se on pakko sanoa.)

    • Heippa Lenu!

      Harmi, että koet niin, mutta ymmärrän toki. Yhteistyökampanjat mahdollistavat sen, että täällä on viikosta toiseen uutta ja laadukasta sisältöä, joka on lukijoilleen ilmainen. Julkaisuaikatauluihin ei aina pysty bloggaajana vaikuttamaan ja siksi niitä osuu joskus samalle viikolle monta, kuten tällä kertaa kävi. Toisaalta usein on monen viikon jaksoja, kun ei ole ainuttakaan kampanjaa.

      Valoimpulssihoidolla tehtyä karvanpoistoa koskevat juttuni olivat muuten aikoinaan vuoden suosituimpia blogikirjoituksia.

      Kiva kuulla, että tykkäät kuvista! Kiitos tähänastisesta ja valoa kevään odotukseen xxx

      • Tarkennus: Yhteistyöpostaukset mahdollistavat sen, että bloggaaja(t) saavat bloginsa tekemisestä rahaa. That’s it.

        • Voi sen noinkin ilmaista. Mutta jos en saisi blogin tekemisestä rahaa, blogi päivittyisi ehkä kerran kuussa jollain suttuisilla taidekuvilla. Aikani menisi siihen työhön, jolla elättäisin itseni, enkä varmasti jaksaisi enää vapaa-ajallani istua joka ilta nenä kiinni tietokoneen näytössä.

          • Onhan se niinkin. Välillä ehkä itse kullekin tulee se kaipuu siihen, mistä kaikki alkoi, kuten kauniisti taannoin kirjoitit. Mutta ymmärrän pointtisi kyllä. Eilen meni kaikki pahasti tunteisiin.

          • En nyt saanut tätä vastausta kohdistettua suoraan sun kommenttiin, mutta ehkä löydät sen täältä silti.

            Joo, ymmärrän. Sitä minäkin toisinaan ikävöin, mutta ajassa ei voi palata taaksepäin johonkin sellaiseen mikä joskus oli. Silloin kun perustin blogin puolisalaisena harrastuksena, se oli henkireikä töistä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin se on työni, joka nielee aikaa aivan valtavasti enemmän kuin puolisalainen harrastukseni, enkä enää millään pystyisi tekemään tätä pelkkänä harrastuksena. Siksi mulle on selvää, että kaupalliset kampanjat – ne postaukset, joista minulle maksetaan – nimenomaan mahdollistavat sen, että käytän tähän aikaa joka päivä. Myös kaikkina niinä päivinä, kun kirjoitan tekstejä tai otan kuvia, joista kukaan ei maksa.

            (Ja toisaalta tietysti myös toisinpäin: kukaan ei maksaisi näkyvyydestä blogissa, jossa ei olisi mitään muuta kuin mainoksia.)

  10. Uh, mä ainakin tykkään että miehellä on karvoja, rintakarvat ovat seksikkäät!

    • No onhan ne! Harmikseni en ollut paikalla, kun niitä jaettiin ja saankin vain tyytyä ajelemaan ne harvat haituvat, joita ei kyllä rintakarvoiksi pysty kutsumaan.

  11. Menevät nyt kyllä suositteluun tuolle omallekin höyläävälle karvakasalle nämä. Kiitos. ♡

    • Hei huippua, että menee testiin! Toivottavasti tulokset miellyttää – molempia.

  12. “Ajon jälkeiseen elämään tarkoitettu After Shave Lotion hoitaa viimeisen voitelun..” : D Olipa mukavan rennolla otteella kirjoitettu yhteistyöpostaus : ))

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.