Kaupallinen yhteistyö Solidaarisuus ja Asennemedia
Joka kolmas nainen on kokenut väkivaltaa, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen kumppani. Joka kolmas. Luku on hätkähdyttävä, kun suhteutat sen omaan elämääsi. Ajattele naispuolisia ystäviäsi, työtovereitasi, muita naisia joita tunnet. Kolmannes heistä on kokenut väkivaltaa sellaisessa suhteessa, jota pitäisi määrittää luottamus, ei pelko. Väkivalta tapahtuu usein oman kodin seinien sisällä ja siihen liittyvä häpeä saa monesti niin tekijän kuin uhrin vaikenemaan aiheesta.
Kaksikymppisenä ihmettelin miksi kukaan jäisi väkivaltaiseen suhteeseen. Minut oli kasvatettu kunnioittamaan niin omaa kuin muiden fyysistä koskemattomuutta enkä voinut ymmärtää mikseivät naiset vaan lähteneet sen jälkeen kun heihin oli kajottu ensimmäisen kerran. Miten olisi edes mahdollista jatkaa suhdetta sen jälkeen, kun toinen on käynyt käsiksi? Sitten löysin itseni samasta tilanteesta, eikä se ollutkaan niin yksinkertaista.
Olimme olleet yhdessä monta vuotta. Suhde oli vaikuttanut alussa kaikkien unelmien täyttymykseltä, silloin en vielä tiennyt, että se on varoitusmerkki. Hitaasti olin alkanut ymmärtää, että kaikki ei ollut kunnossa, en vaan ollut valmis vielä luovuttamaan. Jossain kyti yhä toivo meistä, surullinen fantasia, joka perustui siihen kuinka hyvin sovimme paperilla yhteen. Tiesin hänen arvaamattomuudestaan, mutta väkivalta – sitten kun se lopulta alkoi – tuli yllätyksenä. Oli yö, hän tuli humalassa kotiin. Leimahti riita ja ennen kuin kunnolla tajusin mitä tapahtuu, minua vedettiin pitkin seiniä ja lattioita. Olin shokissa enemmän epäuskosta kuin kivusta, vaikka täytyi sen sattuakin. Selviytymisvaisto napsahti päälle ja pistin hanttiin minkä pystyin. Siitä ei ollut juuri apua fyysisen ylivoiman edessä.
Mies oli jo lähtenyt, kun naapureiden hälyttämä poliisi soitti ovikelloa. Häpeä korvensi sisuskalujani. En osannut ajatella, että naapurit olivat todennäköisesti vain huolissaan puolestani. Hävetti, että olimme aiheuttaneet mekkalan keskellä yötä, että olimme yhtäkkiä samanlaisia kuin kaikki ne, joiden ovilla poliisit kävivät öisin. En halunnut olla yksi heistä, pidin kiinni kuvitelmasta, että tämä oli asia joka minulla oli valta päättää. Vakuutin poliiseille, että kaikki oli ihan ok. Ilmeistä näki, että ei ollut ensimmäinen kerta, kun tärisevä nainen toisteli heille näitä harhaisia sanoja. He ottivat “varmuuden varalta” miehen tiedot muistiin ja jättivät minut nostelemaan kaatuneita huonekaluja avuksi tulleen naapurin kanssa. Naapuri ei kysynyt kysymyksiä, minä en pystynyt kertomaan. Ei siinä mitään epäselvää varmaan ollutkaan. En nukkunut sinä yönä silmäystäkään, sydän hakkasi kurkussa vielä aamulla.
Mies ei muistanut mitään seuraavana päivänä ja itki, kun kerroin mitä oli tapahtunut. Hän vaikutti olevan aidosti pahoillaan ja minäkin kaduin, olinhan provosoinut ja puolustautunut. Pistin sen yksittäisen vahingon, humalaisen black outin piikkiin. En halunnut uskoa, että tämä voisi toistua. Vaimensin pienen äänen, joka nakutti kallossani kuin tikka ja muistutti: juuri tällä tavoin kaava toimii, kas näin astelet ansaan, samaan kuin ne muutkin.
Sitten tuli seuraava kerta. Siihen ei tarvittu edes isoa riitaa tai humalaa, ihan kuin se olisi ollut toisella kerralla helpompaa. En taistellut enää vastaan, pakenin. Silloin aloin pelätä. Pelkäsin häntä kun hän tuli kotiin huonolla tuulella. Pelkäsin sanoa vastaan tai kysyä ikäviä kysymyksiä. Pelkäsin kertoa, että pelottaa. Silti sain riuhtaistua itseni suhteesta irti vasta sitten, kun hän ensimmäisen kerran sanoi suutuspäissään sen ääneen: jos vaan käyttäytyisin paremmin, ei olisi syytä pelätä. Syytin itseäni kauan, vaikka tiesin järjellä, ettei mikään ollut minun vikani. Kesti kuukausia ennen kuin terapian avulla pystyin näkemään kirkkaasti sen manipuloinnin ja henkisen väkivallan vyyhdin, joka oli huomaamatta kiristynyt ympärilläni koko suhteemme ajan. Merkit olivat olleet näkyvissä alusta asti, en vaan ollut halunnut nähdä niitä.
Viime viikolla Naistenpäivänä julkaistun tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista miehistä ajattelee, että väkivallan uhriksi joutuminen on joskus naisen oma syy. Suomalaisnaisista 14% ajattelee samoin ja oman kokemukseni jälkeen ymmärrän omalla hullulla tavalla miten se on mahdollista. Hirveätkin asiat alkavat tuntua normaalilta, kun on hurrikaanin keskipisteessä, horisontti katoaa ja todellisuudentaju hämärtyy. Väkivaltaisista suhteista lähteminen voi olla vaikeaa myös siksi, että lähteminen tai pelkästään siitä puhuminen voi johtaa väkivallan pahenemiseen. Pelko on aiheellinen, sillä naisia kuolee parisuhdeväkivaltaan joka vuosi.
Tiedän selvinneeni vähällä verrattuna moniin muihin. Silti kokemus opetti jotain mitä en koskaan unohda: en ole kenenkään yläpuolella, vahvempi tai fiksumpi kuin ne muut, jotka jäävät. Pelko, häpeä ja nöyryytys voivat sumentaa kenen tahansa perspektiivin. Väkivalta ei ole asia, joka voi tapahtua vain joillekin muille. Eikä se ala heti, vaan pikkuhiljaa, aluksi se on henkistä ja fyysistä vasta sitten, kun olet jo nalkissa, rakastunut, sitoutunut, etkä ikinä uskoisi, että juuri hän voisi tehdä mitään tälläistä juuri sinulle.
Parisuhdeväkivalta on valitettavasti vain yksi monista naisten kokeman väkivallan muodoista. Suomalaisista naisista 47% on tutkimuksen mukaan kokenut fyysistä väkivaltaa viidentoista ikävuoden jälkeen. Suomi on itseasiassa kansainvälisen EU-tutkimuksen perusteella naisille toiseksi turvattomin ja väkivaltaisin maa koko Euroopan Unionissa. Siksi tästä on tärkeää puhua: vaikka et itse olisi kokenut tai nähnyt väkivaltaa, se ei tarkoita ettei sitä ole. Joku päivä se voi olla sinä. Tai siskosi, ystäväsi, tyttäresi.
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy kaikkialla maailmassa. Yksi julmimmista naisiin kohdistuvan väkivallan muodoista on ympärileikkaus, joka tunnetaan myös osuvammalla nimellä silpominen. Siitä on nimittäin kysymys, äärimmäisen raa’asta väkivallanteosta, joka kohdistuu miljooniin tyttöihin ja naisiin joka vuosi. Naisten ympärileikkausta ei tule sekoittaa tai verrata miehille tehtävään verrattain pieneen toimenpiteeseen, jolle on usein terveyteen liittyviä perusteita. Silpomiselle ei ole ainuttakaan terveydellistä syytä eikä vastoin monien oletuksia edes uskonnollista taustaa. Se on väkivaltainen perinne, jonka vuoksi 200 miljoonaa tyttöä ja naista elää tälläkin hetkellä silvottuna 30 eri maassa. Nuorimmat heistä ovat alle 5-vuotiaita, hädin tuskin kouluikäisiä.
Naiselle ympärileikkaus tarkoittaa sen äärimmäisimmässä muodossa sitä, että kaikki ulkoiset sukupuolielimet, kuten klitoris ja ulommat häpyhuulet leikataan irti veitsellä, partaterällä tai esimerkiksi lasinsirulla, usein ilman minkäänlaista kivunlievistystä. Se mikä jää jäljelle ommellaan umpeen, virtsalle ja kuukautisverelle jätetään pieni aukko. Yhdyntää ja synnytystä varten ompeleet avataan ja ommellaan sen jälkeen taas umpeen. Sanomattakin selvää, että ompeluun ei käytetä kivunlievitystä.
Jokainen meistä voi yrittää kuvitella miltä penetraatio tuntuu tälläisten toimenpiteiden jälkeen. Tai vessassa käyminen. Kuukautiset. Synnytys. Eivätkä loppuelämän jatkuvat järkyttävät kivut ole silpomisen ainoa seuraus. Monet tytöt kuolevatkin leikkauksen aiheuttamaan verenvuotoon tai likaisten leikkausvälineiden aiheuttamiin komplikaatioihin. Tulehdukset ja niiden aiheuttamat krooniset sairaudet ovat yleisiä, sillä hygieniasta huolehtiminen on käytännössä mahdotonta. Moni saa likaisista leikkausvälineistä myös HIV-tartunnan.
On myös lievempiä ympärileikkauksen muotoja, mutta kaikkiin sisältyy klitoriksen vahingoittaminen tai leikkaaminen irti. Yhteinen nimittäjä kaikille ympärileikkauksille on se miten se vaikuttaa naisen seksuaalisuuteen. Silpomisen lievimmätkin muodot käytännössä tuhoavat naisen mahdollisuudet seksistä nauttimiseen.
Naisiin kohdistuva väkivalta on monissa maissa sosiaalisesti hyväksytty, syvälle kulttuuriin juurtunut ja oletusarvoinen osa naisen elämää. Sitä ei osata edes pitää ongelmana, ja siksi sen muuttaminen on niin vaikeaa. Ympärileikkauksen suorittavat yhteisön naiset, jotka aidosti ajattelevat tekevänsä tytöille hyvää. Ympärileikkausta pidetään monissa maissa aikuistumiseen liittyvänä, vahvistavana siirtymäriittinä, joka on perinteisesti tehty murrosiän kynnyksellä. Monet tytöt ovat alkaneet kapinoida silpomista vastaan ja jotkut karkaavat jopa kotoa silpomisen pelossa, joten silpomista on alettu suorittaa yhä nuoremmille, joissakin maissa jopa 5-6 -vuotiaille.
Joissakin paikoissa silpomiseen liittyy myös ajatus puhtaudesta. Silvottu tyttö on puhdas, kunniallinen ja valmis avioliittoon, sillä leikkaus on tae neitsyydestä. Perinnettä ylläpitävät sosiaalinen paine: vaikka äiti ei haluaisi ympärileikata lastaan, huoli tyttären tulevaisuudesta ajaa edelle. Leikkaamaton tyttö on likainen ja kunniaton ja saattaa jäädä naimattomaksi, joutua prostituoiduksi tai jopa yhteisönsä hylkäämäksi. Leikkaamattomat tytöt ovat myös alttiimpia raiskauksille, joiden seuraukset ovat monissa maissa aivan sairaat: yhteistö kääntyy raiskauksen uhria vastaan ja hylkää tämän, raiskaajan selvitessä ilman rangaistusta.
Silpomisperinteessä on kyse monimutkaisesta vyyhdistä, jonka laajuuttaa on vaikea hahmottaa ulkopuolelta. Tuntuu vaikealta ymmärtää, että silpomisen aiheuttamia terveysongelmia ei osata liittää ympärileikkauksiin, vaan esimerkiksi silpomisen komplikaatioihin menehtymistä saatetaan selittää sillä, että tytön äidissä virtaa paha henki. Silpominen nähdään normaalina osana lapsen elämää eikä sillä ymmärretä olevan peruuttamattomia vaikutuksia koko loppuelämään.
Solidaarisuus tekee työtä silpomisperinteen lopettamiseksi niin ruohonjuuritasolla kuin ylhäältä: yrittäen vaikuttaa lainsäädäntöön niin että silpominen kielletään Kenian lailla myös Somalimaassa, ja pureutumalla varsinaiseen ongelman ytimeen eli naisten heikkoon asemaan. Monet ympärileikatut tytöt eivät pääse kouluttautumaan yhtä pitkälle kuin pojat, sillä heidän odotetaan kasvavan kunniallisiksi vaimoiksi ja äideiksi eikä heillä ole kouluttamattomana kovinkaan montaa tapaa vaikuttaa asioihinsa. Köyhyyden lisäksi heikkoon asemaan vaikuttaa alhainen luku- ja kirjoitustaito, jolloin on vaikea saada tietoa omista oikeuksistaan tai tehdä edes rikosilmoitusta. Tyttöjen koulunkäynnin ja naisten taloudellisen itsenäisyyden tukeminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä se on konkreettisin tapa lisätä päätäntävaltaa omasta elämästään.
Kulttuurin ulkopuolelta on vaikea mennä puuttumaan tuhansien vuosien perinteeseen. Siksi Solidaarisuus tekee yhteistyötä paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa ja silpomisen kokeneiden ja perinnettä vastaan nousseiden aktivistinaisten kautta, jotka tietävät millä tavoin viesti välittyy parhaiten. Asenneilmapiirin muuttaminen on hidasta, mutta todella tärkeää työtä. Valon pilkahduksia on näkyvissä: joissakin maissa miehet ovat alkaneet vastustaa silpomisperinnettä ja toivovat puolisokseen leikkaamatonta naista, joka toivon mukaan pitkällä tähtäimellä vaikuttaa siihen, että leikkaamattomien naisten stigma hälvenee.
Silpomista ei tapahdu vain kaukana maailmalla, sillä perinteet seuraavat perässä kaikkialle: Suomessa saattaa olla jopa yli 3000 tyttöä silpomisvaarassa.
Näitä juttuja lukiessa yrittää monesti kovettaa itseään, puristaa hampaita yhteen ja ajatella asiaa ilmiön tasolla, tarkentamatta liikaa todellisuuteen, jossa monet elävät, koska se on yksinkertaisesti liian hirveä. Mutta meillä ei ole varaa sulkea tältä silmiämme, sivuuttaa se yhtenä maailman kauheuksista, joihin emme voi vaikuttaa. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tapahtuu joka päivä naapurissa, samassa korttelissa, ympäri kaupunkia ja maatamme, kaikkialla maailmassa. Henkinen väkivalta, pahoinpitelyt, raiskaukset, murhat ja silpomiset eivät ole irrallisia tapahtumia, vaan osa samaa rakenteellista väkivaltaa, jota on kohdistettu asemaltaan heikompaan sukupuoleen tuhansien vuosien ajan. Se vaikuttaa meihin ja tulee vaikuttamaan tyttäriimme ja heitä seuraaviin sukupolviin, jos emme puutu siihen nyt.
Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkeminen vaatii sanoja ja tekoja, vaiettujen asioiden avointa käsittelyä, epäkohtiin reagoimista, vanhentuneiden sukupuoliroolien haastamista ja ennen muuta asenneilmapiirin muutosta, poliittisia päätöksiä ja väkivaltaan puuttuvaa lainsäädäntöä. Jokaisella naisella on oikeus elää turvassa omassa kehossaan, pelkäämättä fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Sen pitäisi olla itsestäänselvää, mutta siitä ollaan vielä todella kaukana. Siksi tarvitaan puhetta, toistoa ja tarinoita, jotka saavat meidät voimaan pahoin, avaamaan silmämme todellisuudelle, jossa liian moni elää.
Lue lisää #solidaarisuudesta -kampanjan sivuilta. Kampanjan visuaalisen ilmeen ja näissä kuvissa vilahtavan paidan takana on helsinkiläinen taiteilija Anna Salmi. Vaimonhakkaajapaidaksi nimetty hihaton toppi on esimerkki siitä miten naisiin kohdistuva väkivalta on pesiytynyt jopa arkikieleemme: puhumme vaimarista tuttavallisesti kuin olisi arkipäiväinen ja jopa hupaisa juttu, että miehet hakkaavat vaimojaan.
Voit auttaa lahjoittamalla tai ostamalla 50 euron hintaisen Solidaarisuus -kampanja-paidan, jota on valmistettu rajoitettu erä naisille ja miehille. Kampanjan tuotto ohjataan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön ja naisten taloudelliseen tukemiseen Somalimaassa ja Keniassa.
Mitä olisit valmis tekemään solidaarisuudesta väkivaltaa kokevia tyttöjä ja naisia kohtaan?
PHOTOS BY JARNO JUSSILA
Kuulostipa tutulta, kamalalta ihan niinku samaa ei ois käynyt minulle vaikka onkin. Älysin parin pahoinpitelyn jälkeen sanoa ystävälle asiasta kun muuten piilottelin mustelmia löysien vaatteiden alla ja teki mieli kiljahtaa kun joku halasi ja kylkiä aristi. Ystävä sanoi että nyt lähe ennenku se tappaa siut. Mies on yhä ammattilaisjääkiekkoilija ja johan lensi niillä voimilla pitkäkin nainen kevyesti seinään:selvisin ihmeen vähillä vammoilla siihen nähden ettei etenkään humalassa sellanen mörssäri tajua voimiaan. Nyt mietin että jos oisin lyöny pääni nii se ois niskat nurin.
Edelleenkään en oo mennyt terapiaan vaikka syytä olis ja nykyinen mies edelleen muistuttelee että olisi ehkä syytä jutella vielä homma auki ammattilaiselle. Luoja tietää miten paljon hän on joutunut näitä jälkioireita sietämään mitkä tulee ihme tilanteissa yhtäkkiä. Silti se vaan siinä on. ❤️ Hävettävää käytöstä iteltänikin mutta on se tiukassa se suomalainen pärjäämisen kulttuuri että kyllä mie nyt ite asiani saan ojentoon. Kynnys puhua on ihan hervoton. Oli hirmu tärkeää kuulla tältä nykyiseltä että tuollainen käytös ei ole ikinä keneltäkään normaalia mitä koin. :)
Huh! Sanat eivät meinaa asettua niin kuin niiden haluaisin asettuvan näin tärkeää asiaa kommentoidessa.
Kaikkien naisten (ihmisten!) puolesta voin vain kiittää ja kunnioittaa sinua ja muita rohkeita, jotka omilla kasvoillaan puhuvat lähisuhdeväkivallasta. Uskon, että usein väkivaltaa kokenut osaa sanoittaa häpeän, ajattelun vinoutumat ja epätoivoisen uskon rakkauteen niin, että uhri voi saada tarpeeksi voimia toimiakseen.
Ja kaikkien kaupallisten (ja ymmärrettävästi tarpeellisten) yhteistyökuvioiden seassa Solidaarisuus saa kaiken arvostuksen. Lahjoitus on myös erittäin hyvä aineeton lahja!
Pidetään huolta toisistamme, lähellä ja kaukana.
Olen pahoillani puolestasi, Stella! Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan väkivaltaa missään ihmissuhteessa. Haluan muistuttaa, että myös nainen voi olla henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Siitä vain puhutaan paljon vähemmän. Lähipiirini kuuluu mies, joka joutui manipuloivan ja raivoavan naisen uhriksi, sokeasti rakastuneena hän antoi anteeksi, kunnes lopulta napsahti ja mies lähti. Nainen oli itse nimitellyt miestä ja heitellyt hänen tavaroitaan pitkin rappukäytävää sekä käskenyt lähteä, ja kun mies sitten lähti, nainen oli itkenyt sohvalla, miten kauhea mies oli, kun jätti hänet. Ero oli miehelle suuri helpotus, ja hänen elämänlaatunsa parani muutamassa viikossa. He ehtivät olla yhdessä kolmisen vuotta.
Joo tietysti on tärkeää muistaa, että väkivaltaa harjoittavat myös naiset, mutta yhdestä ongelmasta kirjoittaminen ei tarkoita, että muut eivät olisi tärkeitä.
Naisiin kohdistuvalla väkivallalla on vuosituhansien perinteet ja se on kirjoitettu kulttuuriimme niin syvälle, että naisvihaa ei sen arkisimmissa muodoissa aina edes tunnisteta. Kierre voidaan katkaista vain avoimella puheella ja vaiettujen asioiden esiintuomisella.
Kiitos tästä tekstistä❤️ Se kosketti. Oma puolisoni sanoi minulle juuri muutama päivä sitten päin naamaa, että eihän kukaan ole niin tyhmä että menee naimisiin ja perustaa perheen ihmisen kanssa, jonka on kokenut uhkaavan henkeään. Minä olen.
♥ ♥ ♥
Hei Stella,
Kiitos kirjoituksestasi!
Itse en ole kokenut fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä väkivaltaa parisuhteessa kylläkin. Moni asia kirjoituksessasi kolahti: Mies vaikutti alussa unelmien täyttymykseltä, olin täysin sokeasti rakastunut, näin ehkä varoitusmerkkejä jo alussa, mutten halunnut nähdä niitä… Mies oli niin taitava manipuloimaan, että hän sai minut oikeasti epäilemään, että vika on minussa ja olen syypää siihen, miten hän toimii. Hän sanoi minua hulluksi ja minä aloin uskoa siihen. Hän sanoi, ettei minua voi rakastaa enkä ole rakkauden arvoinen. Minä uskoin ja takerruin häneen kahta kauheammin, koska muutenhan jäisin yksin!
Kesti kauan, ennen kuin kupla puhkesi ja minulle selvisi, että mies petti, valehteli ja manipuloi. Enkä suinkaan ollut ainoa, jolle hän oli näin tehnyt. Minulle selvisi myös, että hänellä oli ja on omia rankkoja ongelmia, joten pystyn ymmärtämään häntä, säälinkin jopa. Mutta teen silti yhä töitä asian kanssa, koska tapahtumat saivat itsetuntoni palasiksi ja luottamus miehiin mureni. Henkinen väkivalta ei jätä fyysisiä jälkiä, mutta henkisiä kylläkin. Olen kuitenkin todella onnekas, sillä nyt olen löytänyt miehen, joka saa minut tuntemaan, että olen arvokas, rakastettava ja hyvä juuri tällaisena kuin olen. <3
En myöskään kadu edellistä suhdettani, koska se opetti minulle paljon: enää en anna kenenkään kävellä ylitseni tai uskotella itsestäni tuommoisia kauheuksia. Ehkä arvostan siis itseäni enemmän. Ja opin myös, että kannattaa luottaa omaan intuitioonsa: kun se yrittää kertoa, että jotain on vialla, niin jotain On vialla!
Kiitos vielä kirjoituksestasi! Paita tilattu :)
Olet älyttömän rohkea, että yleensäkin kirjoitat tätä ihanaa blogia kaiken kokemasi jälkeen. Oman kokemani perusteella en oikein uskalla jakaa mitään somessa, niinkuin nytkin olen arka tässäkin käyttämään omaa nimeä tai edes nimimerkkiä.
Itse olen saanut aviomieheltäni turpaan muutama viikko häitten jälkeen. Se avioliitto loppui siihen paikkaan. Vuosien henkinen väkivalta olisi tietysti voinut olla hyvä indikaattori siitä että miehellä ei ole kaikki kotona.
Itse en ymmärrä naisia jotka eivät ota ensimmäisestä selkäsaunasta opikseen vaan jäävät parisuhteeseen hakkaajan kanssa. Se tauti kun ei parane ilman ammattiapua, sitoutumista ja vuosien työtä. Kannattaa lähteä, jos on yhtään sellainen olo että turvallisuus on uhattuna. Viimeistään kannattaa nostaa kytkintä, kun tulee käkeen.
Todella ikävä kuulla, että avioliittosi päättyi noin, mutta hienoa, että osasit heti lähteä! Se ei vaan aina ole niin yksinkertaista, kuten yritin kirjoituksessani tuoda esiin. Merkkejä on voinut olla ilmassa, mutta rakastuneena niitä ei näe, vaan selittää asiat hyviksi. On myös taitavia manipuloijia, jotka osaavat esittää täydellistä kumppania ja pitää kulissia yllä jopa vuosia ennen kuin todelliset luonteenpiirteet alkavat hiipiä esiin. Kun niin käy, on vaikea tajuta mitä tapahtui. On helpompi ajatella, että kyseessä oli yksittäisestä virheestä kuin tajuta, että se tyyppi, jonka luuli tuntevansa ja johon luotti, ei ole edes olemassa.
Minä en ymmärtänyt ennen ihmisiä jotka eivät heti ensimmäisestä turpaanvedosta lähte lätkimään. Nyt ymmärrän.
Käsittääkseni väkivaltaiseen suhteeseen kuuluu yleensä henkinen alistaminen. Siinä vaiheessa kun nyrkki puhuu, uhri on jo niin alistettu, että hän ei osaa eikä kykene lähtemään. Uhri on aivopesty siihen, että hän on syyllinen pahoinpitelyyn, hän on arvoton, hän ei pärjää yksin. Ei sellainen lähde mihinkään vaikka luita murtuisi. Pahimmassa tapauksessa lähtee henki.
Hyvä että sinä pystyit heti lähtemään, mutta koita hyvä ihminen ymmärtää, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
Minä en ole kokenut fyysistä enkä henkistä väkivaltaa suhteissani, luojan kiitos.
Mikä tärkeä aihe! Ja hienosti ja rohkeasti kirjoitit. Olen vaikuttunut.
Paidan design ei iskenyt minuun mutta tuen kyllä kampanjaa muuten.
Kiitos, että luit ja lähdit mukaan ♥
Minä myös ennen ajattelin, että mikseivät hakatut naiset vain lähde väkivaltaisista suhteistaan. Kunnes eräs ystäväni totesi asiasta keskustellessa, että ei se ole niin helppoa. Kun se, jota rakastaa ja johon luottaa, yhtäkkiä lyö, ei asiaa heti usko todeksi. Menin sanattomaksi, osaksi sen takia, etten tiennyt, että ystäväni on joskus ollut väkivaltaisessa suhteessa. Ja tuon keskustelun jälkeen en enää ikinä sano, että mikseivät vain lähde.
Kiitos hyvästä kirjoituksestasi!
Juuri näin. Kiitos kun luit ♥
Väkivalta missään muodossa on Rikos.
Olen saanut kuulla tarinoita, joita ei oikeasti pysty kuvittelemaan. Saati Suomessa. Lapsiin kohdistuvat raiskaukset mm omilta vanhemmiltaan, järjettömät kauhut ihan seinien takana yms.
Tiedän niin paljon, että kun on aika puhua, teen sen. Välittämättä muusta kuin siitä että se tulee takuulla avaamaan loputkin korvat ja silmät.
Toisaalta tiedän senkin, että jokainen kauhu on osa oppia joita jokainen tänne syntyessään on tullut kokemaan, niin järjettömältä kuin se kuulostaakin. Vyyhti on osa sielun kiertoa. Se tulee ja menee. Osa on karmallista, osa ei.
Lohdullista onkin tietää että onneksi on mahdollisuus selvitä, saada apua, ja mennä eteenpäin
Elämä on paljon kaikkea muutakin kuin mitä näyttää. Universumi on ollut ääretön. Nyt siihen on onneksi saatu jo jonkinmuotoiset rajat, sekä ääriviivat!
Kohtaloaan voi jo muokata näköisekseen kun oivaltaa mikä valta itsestään löytyy. Usein se löytyy vasta hurjien kokemusten kautta.
Elämä itsessään on viisautta.
Kiitos kun kirjoitat.
Kiitos Mia, että luet ♥
Kirjoitat tosi kauniisti, vakavasta ja vaikeasta asiasta. Ympärileikkaus on kuitenkin myös miehenkin seksuaalisuudelle iso juttu ja vaikeuttaa masturboimista – ehkä se on se syy, miksi uskonnolliset piirit sitä suorittavat. Mieskin on täydellinen sellaisena kuin on ja oikeutettu ruumiilliseen ja seksuaaliseen koskemattomuuteen.
Sekä miehet että naiset ovat myös kykeneviä väkivaltaan ja se ei ole sukupuolen merkki vaan luonnevika. Vähän aikaa sitten Suomessa äiti sai pahoinpitelytuomion sidottuaan lapsen kädet ja läpsittyään tätä – puolustuksena, että niin Irakissa opetetaan lapsia olemaan itkemättä. Meillä kaikilla aikuisilla ihmisillä on ratkaisun avaimet kädessä. Kun opitaan, ettei meitä saa kohdella, eikä me saada kohdella ketään halventavasti, rumasti, ilkeästi, millään lailla väkivaltaisesti, niin seuraava polvi kyllä oppii meiltä<3
Nostaisin tässä kuitenkin esiin Stellankin mainitseman puolen. Ympärileikkaus on miehelle verrattain pieni, ja usein myös lääketieteellisin perustein tehty toimenpide. Ihan länsimaissakin. Naisen silpominen ei sitä ole koskaan.
Uskonnon takia tehtynä näen itse myös miehen ympärileikkauksen perusteettomana, lapsen fyysisen koskemattomuuden loukkauksena. Kuitenkin aiheutetut vahingot eivät tässäkään ole verrattavissa.
Ja lääketieteellisin perustein tehtynä (esim. liian kireä esinahka) ympärileikkaushan on nimenomaan helpotus, ja mahdollistaa myös seksuaalisesti sen mikä muutoin jäisi rajoitetuksi. En tiedä sitten, jos ympärileikkauksessa menee jokin pieleen, mitkä voivat olla seuraukset. Vaan tämä taas koskee kaikkia leikkauksia. Oikein tehtynä haitat eivät ole mikään yleispätevä totuus, tämän tiedän hyvinkin käytännön tasolla, joten niitä ei tulisi siten myöskään esittää.
https://www.laakariliitto.fi/laakarinetiikka/lapset-ja-nuoret/ymparileikkaus/
Tässä on Lääkäriliiton kannanotto ympärileikkaukseen, sekä tyttöjä että poikia koskien. Googlella löytyy myös Terveyskirjaston puolelta erinomainen (joskaan ei ehkä kansantajuisin) artikkeli esinahan kirurgiasta, jonka perusteella voi päätellä, ettei kyse ole ehkä niin yksinkertaisesta pikkutoimenpiteestä kuin annetaan ymmärtää. Miehille ja naisille tehtäviä toimenpiteitä ei voi tietenkään verrata toisiinsa, mutta uskonnon tai vakaumuksen tähden tehtyinä ne ovat yhtä turhia. Poikien ympärileikkaukselle on hyvin, hyvin harvoin lääketieteellistä syytä ennen kouluikää (toimenpiteeseen johtavat syyt ovat pääosin fysiologisia eli korjaantuvat kasvun myötä valtaosalla) – täysi-ikäinen on sitä vastoin vapaa päättämään itselleen tehtävistä toimenpiteistä. Sukupuoleen, ikään tai mihinkään muuhun ominaisuuteen katsomatta väkivaltaa ja tämän kaltaista silpomista ei tule sallia tai katsoa läpi sormien. Pidetään huolta toisistamme. ❤️
Tekstisi oli koskettava, jopa henkilökohtainen. Kiitos siitä. ❤️Ylipäänsä kirjoitat kauniisti aiheesta kuin aiheesta ja tekstejäsi on nautinto lukea.
Mulla on käynyt hyvä tuuri, eikä tielleni ole osunut yhtään väkivaltaista ihmistä(!) paidan tilasin ja aion levittää tietoisuutta sillä tavoin.
Kiitos, ihanaa että lähdit mukaan ♥
Huikea teksti, niin tärkeää asiaa. Kiitos! ♡
Kiitos Kirsi, ihanaa kun luit ♥
Tärkeää asiaa, olet Stella kultaa <3
Paita hankittu.
♥♥♥
Lahjoitin. Kiitos tärkeän asian esiintuomisesta.
Kiitos Ella kun luit ja lahjoitit ♥
Kiitos kun jaoit ja kiitos kun puhut tärkeistä asioista <3
Kiitos ♥♥
Ihan mahtava, koskettava ja informatiivinen kirjoitus tärkeästä aiheesta ❤️.
Niin on. Aihe, jota ei haluaisi edes ajatella, mutta jota juuri sen takia pitää ajatella.
Ikävä kyllä juuri näin ♥
Kiitos Karoliina että luit ♥
Lahjoitin, koska en pystynyt tarkasti lukemaan koko juttua. Vain silmäilemällä. Koska itketti, oksetti ja raivostutti. Kaikkien maailman naisten puolella. Tiedän olevani onnekas. Vain kerran olen lähtenyt pakoon ja nukkunut yöni autossa…
♥♥♥
Olipa vaikuttava postaus. Lahjoitin. </3
Kiitos Iina ♥♥♥
Oma isoveljeni pahoinpiteli minua vuosikausia fyysisesti. Kuristi, heitteli pitkin seiniä – yhdellä kerralla olisi voinut lähteä henki, elleivät kaverit olisi olleet yökylässä ja puuttuneet peliin. Parisuhteissa en ole kokenut fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä kyllä. Viimeisin suhde, joka onneksi jäi todella lyhyeksi, oli narsistin kanssa, joka pala palalta rupesi tuhoamaan itsetuntoani ja mielenterveyttäni. Vielä 7 kuukautta myöhemmin käyn asian takia terapiassa ja tukiryhmässä, ja välillä saan vieläkin itseni kiinni ajattelemasta, olenko minä sittenkin se hullu ja elän jossain rinnakkaistodellisuudessa, jossa en osaa hahmottaa mikä on totta ja mikä ei. Miehet osaavat tuhota monella tavalla. Aina pahin väkivalta ei ole fyysistä, ja sen kokeneena en senkään henkistä vaikutusta todellakaan vähättele. Nämä asiat seuraavat koko loppuelämän ja muokkaavat ihmisenä.
Apua. Olen tosi pahoillani että olet joutunut kokemaan tuollaisia asioita. Kiitos kun kerroit. Tunnistan hyvin tuon vaikeuden erottaa mikä on totta ja mikä ei, ja sen tunteen, kun alkaa epäillä onko itse tulossa hulluksi.